Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Uuden iPhonen akku edeltäjää pienempi, tässä syy

Matti Vähäkainu

Uuden iPhonen akku edeltäjää pienempi, tässä syy
Applen eilen esittelemät iPhone 6s ja iPhone 6s Plus -mallit näyttävät ulkoisesti liki identtisiltä edeltäjiinsä nähden, paljon on kuitenkin muuttunut. Tärkeimmät uudistukset löytyvät muun muassa entistä tarkemmasta kamerasta sekä täysin uudenlaisesta 3D Touch -näytöstä.

Jo lehdistötilaisuudessa kerrottiin hyvin pitkälti kuinka 3D Touch toimii. Taustalla on resistiivistä teknologiaa, joka tunnistaa painetasoja. Teknologiaa varten laitteeseen on sisällytetty uusi Taptic Engine -osa (kuvassa).
Kyseinen Taptic Engine kuitenkin ottaa käyttöönsä osan aiemmin akulle kuuluneesta tilasta. Näin ollen iPhone 6s:n akkukapasiteetti on noin 100 milliampeerituntia edeltäjää pienempi (1715 vs 1810 mAh). MacRumorsin huhujen mukaan vastaava pudotus nähdään myös iPhone 6s Plussan kohdalla.

Apple kuitenkin kertoo, että uuden iPhonen akkukesto on samaa luokkaa kuin edeltäjässä, joten ei syytä huoleen – tai ainakaan suureen sellaiseen.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja