Microsoft julkaisi uudenlaisen esiversion Windows 10:stä mobiilitestaajille

Matti Robinson

Microsoft julkaisi uudenlaisen esiversion Windows 10:stä mobiilitestaajille
Microsoft on kertonut Windows Experience blogissa uudesta päivityksestä, jota se jakaa Insider-ohjelmaan kuuluville testaajille. Kyseessä on kehityksen alla oleva esiversio, jollaisia ei aiemmin ole laitettu jakeluun Windows 10:n mobiiliversiosta.

Virallisesti kyseessä on Windows 10 Mobile Insider Preview Build 14267 -versio. Käytännössä versio tuo tulevan Windows 10 Mobile -päivityksen uusia ominaisuuksia testiohjelmaan osallistuneiden kokeiluun. Valitettavasti alkuun päivityksen saavat vain uusien Windows-puhelinten omistajat (Lumia 950, 950 XL, 650, 550 ja Xiaomi Mi4), mutta lopullinen versio saapuu myös muille laitteille.

Uuden päivityksen saaminen vaatiin "nopeaan rinkiin" (Fast ring) kuulumista, joka tarkoittaa, että päivityksien mukana tulee todennäköisesti enemmän bugeja ja muita ongelmia. Samalla kuitenkin varmistuu siitä, että Microsoftin testaamat uudistukset ovat ensimmäisenä omassa laitteessa.

Microsoft kertoo blogissa myös uusista ominaisuuksista, joihin lukeutuu mm. parempi musiikkihaku Cortanalla, Word Flow -kirjoituksen uudistukset ja paremmat lataustoiminnot Edge-selaimessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Asus ROG Phone 9 Pro – hinta laskenut -26%

Asus ROG Phone 9 Pro
999 € ASUS eShop
1349 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1349 €

Samsung Galaxy A35 – hinta laskenut -22%

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € Elisa
339 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.