Google paljasti: Tulossa on pian kaksi älykelloa

Matti Robinson

Google paljasti: Tulossa on pian kaksi älykelloa
Nyt kun Google on julkaissut ensimmäisen oman älypuhelimen, niin yhtiö tähtää uusiin laitekategorioihin. Hakujätin on huhuttu jo kauan aikaa sitten julkaisevan älykelloja, ja niin todella näyttääkin tapahtuvan.

Toisin kuin älypuhelimen kohdalla, Google ei ole lähtenyt luomaan laitteita oman brändinsä alle, vaan ne toteuttavat huhujen mukaan aiempien vuosien Nexus-malliston kaltaista strategiaa. Googlen pomo Jeff Chang kertoi The Vergen haastattelussa, että tulossa on kaksi älykelloa, joita myydän valmistajan brändillä.

Google ei paljasta kellojen valmistajaa, mutta kertoo, että ne tulevat olemaan ensimmäiset Android Wear 2.0 -laitteet. Android-kellojen uudistettu käyttöjärjestelmä esitellään kellojen esittelyn yhteydessä, joka tapahtuu alkuvuodesta.

Android Wear 2.0:n tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu mm. Assistant-avustajan integraatio, käyttömahdollisuus ilman puhelinta sekä tuki Android Pay -maksujärjestelmälle.



Älykellojen viimeaikainen markkinatilanne ei ole ollut kovin suosiollinen, josta kertoo esimerkiksi älykellovalmistaja Pebblen kuoppaaminen, mutta Googlella uskotaan edelleen markkinoiden vetovoimaan. Chang kuitenkin kertoi haastattelussa, että kyse on ennemminkin maratonista kuin pikajuoksusta, joten kellojen suhteen tulee olla kärsivällinen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
155 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.