Apple priorisoi asioita uudelleen – Uusien ominaisuuksien julkaisu lykkääntyy vuoteen 2019

Manu Pitkänen

Apple priorisoi asioita uudelleen – Uusien ominaisuuksien julkaisu lykkääntyy vuoteen 2019
Apple aikoo viivästyttää iOS:n tietyille perussovelluksille suunniteltujen uudistusten kehitystä, koska yhtiö haluaa panostaa perusasioihin eli käytännössä mobiililaitteidensa suorituskyvyn, vakauden ja luotettavuuden parantamiseen. Tiedoista uutisoi Axios-verkkosivusto.

IT-jätin ohjelmistokehityksestä vastaava Craig Federighi ilmoitti työntekijöille uudesta fokuksesta yhtiön sisäisessä tiedotustilaisuudessa. Esimerkiksi kotinäkymään, in-car-näkymään, Mail-sovellukseen sekä kamera- ja editointinäkymiin liittyvät uudistukset aiotaan viivästyttää vuoden 2019 puolelle. On mahdotonta sanoa kuinka merkittävästä muutoksesta on loppujen lopuksi kyse.

Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan mitään syytä epäillä sitä, etteikö Apple esitteli iOS 12:n kesäkuussa WWDC-kehittäjätapahtumassa ja julkaisisi uudet iPhonet syyskuussa.

Käyttöjärjestelmän suorituskykyyn ja vakauteen keskittyvä fokus voi olla merkki siitä, että Apple on omista tilastoistaan havainnut iPhone-käyttäjien olevan aiempaa tyytymättömämpiä iOS:ään. Esimerkiksi kaatumisilmoituksia ja asiakaspalveluyhteydenottoja on voinut tulla Applelle aiempaa enemmän.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
155 € Bigbox
189 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.