DNA:n paljastus: Xiaomin puhelimet saapuvat myyntiin

Matti Robinson

DNA:n paljastus: Xiaomin puhelimet saapuvat myyntiin
DNA on julkaissut Twitterissä viestin, jossa se kiusoittelee kolmen päivän päästä tehtävällä paljastuksella. Operaattori tuo yhden maailman suurimman älypuhelinvalmistajan laitteita omiin valikoimiinsa.

Viestin kuvasta tarkkaavaisimmille paljastuu, että kyseessä on kiinalaisvalmistaja Xiaomi. Samsungin, Applen ja Huawein jälkeen maailman neljänneksi suurin älypuhelinvalmistaja ei ole aiemmin tuonut laitteitaan Suomen operaattorien myyntiin, mutta osa jälleenmyyjistä on niitä jo aiemmin myynyt

Valitettavasti myytäväksi tulevista laitteista ei kerrota vielä kuvaa enempää. Kuvan kaksi puhelinta ovat mahdollisesti – tai jopa todennäköisesti – Xiaomi Mi Mix 2S (alla kuvissa vasemmalla) sekä Xiaomi Redmi 6 (kuvissa oikealla). Ainakin ensimmäinen on helppo tunnistaa alanurkassa olevasta selfie-kamerasta.

Nähtäväksi jää tuoko DNA Suomeen lisäksi Xiaomin kenties tämän vuoden tärkeimmän laitteen eli Xiaomi Mi 8:n, joka muistuttaa kovasti iPhone X:ää.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Realme 10 – hinta laskenut -14%

Realme 10
229 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 266 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Samsung Galaxy A55 – hinta laskenut -13%

Samsung Galaxy A55
415 € Bigbox
474 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 474 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.