Applelta harvinainen tulosvaroitus – iPhonet eivät myyneet halutulla tavalla

Manu Pitkänen

Applelta harvinainen tulosvaroitus – iPhonet eivät myyneet halutulla tavalla
Applelta on saatu erittäin poikkeuksellinen tiedote: yhtiö on julkaissut negatiivisen tulosvaroituksen. Kalenterivuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto jää Applen uuden arvion mukaan odotuksista, mutta muut ennustetut tunnusluvut osuvat tarkemmin aiempaan ohjeistukseen.

Päivitetyn ohjeistuksen mukaan Apple odottaa loka-joulukuun liikevaihdon olevan 84 miljardia dollaria. Marraskuun ensimmäisenä päivänä yhtiö ohjeisti liikevaihdon olevan välillä 89–93 miljardia dollaria. Toimitusjohtaja Tim Cookin mukaan odotettua alhaisempi liikevaihto johtuu iPhonen odotettua heikommasta myynnistä – tämä koski erityisesti myyntiä kehitysmaissa.

Applen mukaan iPhonen omistajat eivät myöskään olleet niin halukkaita päivittämään uuteen malliin kuin kuviteltiin. Applen mukaan vahva dollari ei myöskään auttanut puhelimien myyntiä ulkomailla. Erityisesti Kiinan markkinoilla iPhonet eivät ole käyneet kaupaksi halutulla tavalla. Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodalla lienee ollut vaikutusta.

Varoitus otettiin markkinoilla kauhistellen vastaan, sillä Applen kurssi putosi uutisen jälkeen 10 prosentin laskuun.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C33 – hinta laskenut -21%

Realme C33
137 € Proshop
140 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 177 €

Nokia C02 – hinta laskenut -20%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop
100 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Samsung Galaxy Xcover 7 – hinta laskenut -18%

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -15%

Motorola Moto Razr 2022
988 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.