Huawei kehittää nyt korvaajaa jo Google Mapsille

Matti Robinson

Huawei kehittää nyt korvaajaa jo Google Mapsille
Huawein kivinen taival Androidin kanssa viimeisten kuukausien aikana on johtanut tässä vaiheessa siihen, että yhtiö on julkaissut oman Harmony OS -käyttöjärjestelmän.

Se ei kuitenkaan ole ensisijaisesti tarkoitettu älypuhelimille, mutta tilanteen vaatiessa se soveltuu se siihenkin. Tämä siis tarkoittaa, että esimerkiksi Trump-pannan uudelleenaloittamisesta johtuen yhtiö saattaisi siirtyä puhelimissaan omaan käyttöjärjestelmään.

Näin ei todennäköisesti ole tapahtumassa mikäli kauppayhteydet Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä eivät heikkene olennaisesti.

Huaweilla ei kuitenkaan oteta mitään riskejä enää Androidin suhteen, ja tästä kertoo entistä enemmän uusin paljastus Kiinan hallinnon China Dailyn mukaan.

Tietojen mukaan Huaweilla on työn alla nyt jo korvaaja myös Googlen yhdelle tärkeimmistä älypuhelinsovelluksista. Kyseessä on karttasovellus Google Maps, joka Androidin poistuessa korvattaisiin kiinalaisyhtiön sovelluksella.



Huawei on esitellyt Map Kit -sovelluksen, jolla sovelluskehittäjät voivat osallistua yhtiön karttateknologian käyttäjiksi. Map Kitin käyttäjiksi on kerrottu mm. venäläisjätti Yandex.

Toki matka on vielä kovin pitkä Androidin kaltaiseen massiiviseen ekosysteemiin, ja Huawei varmasti toivoo, ettei sen tarvitse koskaan korvata Googlen käyttöjärjestelmää ja sen mukana tulevia ominaisuuksia ja sovelluksia omillaan.

Huawei ei kuitenkaan voi sataprosenttisesti luottaa siihen, että sillä on jatkossa pääsy yhdysvaltalaistuotteisiin, joten katastrofin tapahtuessa sen täytyy nopeasti pystyä muuntumaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Samsung Galaxy A55 – hinta laskenut -13%

Samsung Galaxy A55
415 € Bigbox
477 € CDON
499 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 474 €

Samsung Galaxy A15 (5G) – hinta laskenut -11%

Samsung Galaxy A15 (5G)
160 € Bigbox
179 € Gigantti
179 € Power

Alin hinta viikko sitten: 179 €

Realme C30 – hinta laskenut -11%

Realme C30
88 € Bigbox
99 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 99 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.