[english] [finnish] [swedish]

Samsung Soul

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 17.2.2008 15:52 Kommentteja (8)

Samsung Soul Samsungin puhelimia on aika usein voitu moittia siitä, että ne ovat liian samankaltaisia toistensa kanssa ja niitä on vaikea jopa erottaa toisistaan. Kaikki ovat siis olleet sitä yhtä ja samaa ja tätä sekavuutta on lisännyt myös malliston laajuus. Malleilta on puuttunut yksilöllisyyttä, niiltä on puuttunut sielu.

Tähän Samsung yrittää tarttua uudella mallillaan, jonka nimi on Soul, eli suomeksi sielu. Soul on myös Samsungin kotipaikkakunta Etelä-Koreassa. Samsungin mukaan puhelimen nimi tulee kuitenkin sanoista Spirit of Ultra. Soul seuraa Samsungin viime vuoden ohuiden mallien Ultra Edition -sarjaa.

Soul on Samsungin vuoden 2008 malliston kirkkaimpia tähtiä, lippulaivamalli. Siinä kerrotaan panostetun niin muotoiluun, ominaisuuksiin kuin käytön helppouteenkin.

Ominaisuuspuolella Soul tarjoaa hyvän setin. Kamera on tarkkuudeltaan viisi megapikseliä ja myös kameran erikoisominaisuuksiin on panostettu: kamera tunnistaa kasvot ja tarkentaa niihin sekä lisäksi kamerasta löytyy vielä kuvanvakain. Videokuvaus onnistuu QVGA-resoluutiolla. Musiikkipuolellakin tarjoilu on vahvaa. Äänenlaatuun on panostettu vahvistimella, jossa on Bang & Olufsenin ICEpower-tekniikkaa. Akku riittää 15 tunnin musiikinkuunteluun. Soul on 3G-puhelin laajakaistatason nopein HSDPA-datayhteyksin varustettuna.

Käytön helppouteen on panostettu muuntuvalla valikkojärjestelmällä sekä niin sanotuilla Magical Touch -näppäimillä. Puhelin vastaa näppäinten painalluksiin värähtelyllä tarjoten näin aiempaa parempaa tuntumaa puhelimen käyttöön. Käyttöliittymä on täysin erilainen riippuen siitä, mitä puhelimella tehdään. Sitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa on vaikea mennä arvaamaan. Valikot ovat aiempaa laajemmin muokattavissa myös käyttäjän omien mieltymysten mukaisiksi.

Soulin muotoilun kerrotaan olevan minimalistinen, mutta silti erottuva. Klassisen tyylikäs, hillitty liukukansipuhelin.

Ominaisuuksia voidaan vielä hieman listata: FM-radio RDS-tuella, microSD-muistikorttipaikka, nettiselain, sähköposti, 2,2 tuuman QVGA-näyttö sekä Bluetooth stereotuella totta kai. Nämä on laitettu kuoriin, jotka ovat kooltaan 105,9 x 49,5 x 12,9 millimetriä. Paljon ominaisuuksia löytyy siis kompaktista paketista.

Kauppoihin Samsung Soul on tulossa vuoden 2008 kesäkuussa. Hinnasta ei ole vielä sen tarkempaa tietoa.


8 kommenttia »

  1. faofjnapnf @ 17.7.2008 23:22

    mut mun on pakko kertoo mun puhelin kesti [jokaonsamsung] 40 asteen pesun alusta loppuu ja toimii todella hyvin:D

  2. hatti @ 26.7.2008 13:58

    kestää hyvin vettä noi samsungit. oma tippu wc pyttyyn. akun poiston ja vuorokauden kuivattelun jälkeen toimi kuten ennenkin, edes näyttö ei muuttunut keltaiseksi.

  3. Maiju @ 16.8.2008 18:44

    Isoveljen samsung oli pari tuntia porealtaanpohjalla, ei kuivattelua eikä mitään ja hyvin toimii edelleen.

  4. elina @ 22.8.2008 12:51

    onko kenelläkään kokemuksia tästä soulista`?

  5. koiraihminen @ 21.10.2008 20:34

    mun samsung kesti rapuset alas .ja se on tipunu toistekkin kerran suoraa alas kolmannest kerroksesta.ei siinä mitään käynnyt se vaa piti aukasta uudestaa päälle.

  6. vittu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! @ 21.10.2008 20:49

    VITUN HYVÄ!SOUL NÄYTÄÄ SIISTILT!

  7. venla @ 6.11.2008 10:12

    Joo toi samsung soul on tosi hyvä, kaikki kehuu porvaripuhelimeks :>>>> joskus se on kyl vähän hidas kun esim. selaa viestejä nopeasti alaspäin.. mut muuten ihan moitteeton

  8. tyttönen @ 9.11.2008 14:25

    Oon yrittäny selvittää, että saako tätä soul puhelinta suomenkielisenä? Jollain sivulla mainittiin, että kielinä olisi ranska, englanti, saksa, italia, espanja, portugali, hollanti ja turkki.Jos jollain on tietoa niin kiitoksia vastauksista.

Kommentoi uutista

Uusimmat testit

Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset? Testissä Nokian lippulaiva N96 - lunastaako televisiopuhelin odotukset?
Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900 Testissä Sony Ericssonin kosketusnäyttöinen G900
Testissä Samsungin iPhone-haastaja TouchWiz F480 Testissä Samsungin iPhone-haastaja TouchWiz F480

Tuoreimmat uutiset

Nokian Vertulla suuret suunnitelmat Nokian Vertulla suuret suunnitelmat (21.11.2008 17:02)
Nokian luksuspuhelimia valmistavalla Vertu-tytäryhtiöllä on suuret kasvusuunnitelmat huolimatta maailmantaloutta uhkaavasta taantumasta. Se aikoo nostaa Vertua myyvien itsenäisten kauppojen ....
Kommentteja (1)
IBM:n Lotus Notes Nokian S60-älypuhelimiin IBM:n Lotus Notes Nokian S60-älypuhelimiin (21.11.2008 16:16)
Nokia ja IBM tuovat tuen IBM:n Lotus Notes -yrityssovellukselle Nokian S60 3rd Edition -alustan älypuhelimiin. IBM tuo S60-alustalle Lotus Notes Traveler -nimisen sovelluksen, jonka avulla kaikki ....
 
iPhonen 2.2-päivitys ladattavissa, paljon pieniä muutoksia iPhonen 2.2-päivitys ladattavissa, paljon pieniä muutoksia (21.11.2008 15:50)
Apple on julkaissut odotetusti 2.2-päivityksen iPhoneilleen, niin alkuperäiselle iPhonelle kuin myös iPhone 3G:lle. 2.2-päivitys tuo lukuisia pieniä lisäyksiä ja muutoksia iPhoneen: -iTunes-sovelluksen ....
 
Puhelinlaturit saavat tähtiä ympäristö­ystävällisyydestään Puhelinlaturit saavat tähtiä ympäristö­ystävällisyydestään (20.11.2008 17:00)
Maailman viisi suurinta matkapuhelinvalmistajaa - LG, Motorola, Nokia, Samsung ja Sony Ericsson - ovat kehittäneet uuden arviointijärjestelmän latureilleen. Järjestelmässä latureille annetaan ....
Kommentteja (1)
TeliaSonera tuo MMS-multimediaviestien tuen iPhoneen? TeliaSonera tuo MMS-multimediaviestien tuen iPhoneen? (19.11.2008 16:26)
Ruotsalaisen MacWorld-sivuston mukaan TeliaSonera työskentelee tuodakseen MMS- eli multimediaviestien tuen Applen iPhoneen. iPhonea on rankasti kritisoitu multimediaviestituen puuttumisesta. ....
Kommentteja (17)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia E51 Nokia E51
Samsung Omnia SGH-i900 Samsung Omnia SGH-i900
Nokia N95 Nokia N95
Samsung SGH-U600 Samsung SGH-U600
Apple iPhone (8GB) Apple iPhone (8GB)

Arkisto

Linkkejä