Arvio: Galaxy S6:n myyntiluvut lähellä tavotteita

Matti Robinson
22. kesäkuuta, 2015 15:02

Samsungin uusimman lippulaivan myynti vaikutti alkuun lupaavalta ja useat mallit loppuivat kaupan hyllyiltä. Todennäköisesti toimitukset olivat kuitenkin arvioitua pienempiä ja pian selvisi, ettei myynti ollutkaan odotettua.
Uudet arvioit Samsungin lippulaivan tämän vuoden myynnistä kertovat, että vaikka tavoite voi jäädä saavuttamatta, niin massiivista pettymystä ei ole odotettavissa. Yonhap News kertoo Deutsche Bankin arvioista, joiden mukaan Samsung myisi tämän vuoden puolella 45 miljoonaa Galaxy S6 -laitetta.
Samsungin on aiemmin arvioitu ylittävän 50 miljoonaa. Parhaimmat arvioit ennen laitteen kauppoihin saapumista enteilivät jopa 70 miljoonasta myydystä laitteesta, mutta se jää selvästi saavuttamatta.
Ennätyksellistä vuotta Galaxy S -malleille ei tullut, mutta torjuntavoitosta voisi puhua jos 45 miljoonaa ylittyy. Muun muassa Suomessa kuitenkin Samsung on jäänyt viikko toisensa jälkeen iPhone-mallien jyrän alle.

Lue myös nämä
Tägit
Samsung Galaxy S6 Samsung Galaxy S6 Edge
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.