OnePlussan julkaisema kuva paljastaa hieman tulevasta OnePlus 6:sta

Matti Robinson
12. huhtikuuta, 2018 21:07

Yleensä älypuhelinjulkistusten edellä saamme tietoja laitteista epävirallisia teitä niin kutsuttujen vuotojen ansiosta. OnePlus on kuitenkin tunnettu epäkonventionaalisista käytännöistään ja on usein paljastanut joitain tietoja tulevista laitteistaan ennen julkaisua, kenties näin pitäen paremmin remmit omissa käsissä.
Nyt OnePlus on virallisella Twitter-tilillään paljastanut hieman tulevasta laitteestaan – paino sanalla hieman. Kiinalaisyhtiö on jo aiemmin paljastanut tulevan laitteen tekniikkaa sekä näyttölovesta, mutta nyt tarjolla on pieni vilkaisu laitteen ulkonäköön sivusta päin.
Valitettavasti kuvassa (klikkaa suuremmaksi) OnePlus 5T:n alla olevasta OnePlus 6:sta paljastuu ainoastaan sivuprofiili, jossa näkyy äänenvoimakkuuden säädin, mutta ei lainkaan OnePlussalta tuttua ilmoituksiin käytettävää liukukytkintä.
Olisi vaikea kuvitella, että yhtiö luopuisi sille kovin ominaisesta kytkimestä täysin, joten ehkäpä nappien paikkoja on siirretty. Sen tilalla kuvassa on SIM-korttipaikka, joka on nykyisin samalla kohtaa toisella puolella.
Jotkut ovat myös huomioineet, että uudessa laitteessa antenniviivat eivät näy aivan samalla tavoin kuin nykyisissä malleissa, joten kenties uutuudessa on lasinen takakuori ja sen myötä langaton lataus.
Allekirjoittaneelle puolestaan vaikuttaa, että laitteesta näkyy toinen sivu, jolloin äänenvoimakkuuden säädin on vaihtanut puolta virtapainikkeen kanssa ja antenniviivat loppuvat, koska vastaan tuleva pinta on näyttöä.
Jäämme odottamaan OnePlussan lisäpaljastuksia ja lopulta pian myös virallista esittelyä.

More immersion in a refined form factor. Are you ready for the #OnePlus6? pic.twitter.com/2HR2YE5Jb6

-- OnePlus (@oneplus) April 11, 2018

Lue myös nämä
Tägit
Nopeat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.