Android-puhelin ilmoittaa pian, mikäli tuntematon Apple AirTag havaitaan kulkemassa kanssasi

Janne Yli-Korhonen
27. heinäkuuta, 2023 20:03

Apple julkisti vuoden 2021 keväällä pienen AirTag-paikantimen, jonka voi kiinniittää vaikkapa avaimiin tai reppuun, jonka jälkeen iPhonella voi helposti seurata sen sijaintia.
Tällaisella seurantalätkällä on kuitenkin huonona puolena luvaton seuranta, sillä pahantekijä voi sujauttaa seurantalätkän vaikkapa käsilaukkuun tai kiinnittää sellaisen autoon. Apple on luonut iPhone-puhelimiin ratkaisun, joka ilmoittaa, mikäli tällainen tuntematon laite roikkuu mukanasi.
Nyt vastaava ratkaisu tulee myös Androidiin Googlen ja Applen yhteistyön myötä. Ominaisuuden tulemisesta huhuttiin jo vuosi sitten ja aiemmin tänä vuonna Google virallisesti kertoi ominaisuuden saapumisesta.
Nyt Google kertoo blogissaan, että ominaisuus saapuu kaikille vähintään Android 6 -käyttöjärjestelmää käyttäville tämän kuun aikana.

Starting today, we're rolling out unknown tracker alerts on Android. You may get an alert if an unfamiliar Bluetooth tracker is seen moving with you – beginning with AirTag. For additional peace of mind, try the manual scan feature within Settings > Safety & Emergency. pic.twitter.com/x7OWZEdFoO

— Android (@Android) July 27, 2023


Tuntemattomien jäljittimien tunnistus Androidilla tukee aluksi Applen AirTageja, mutta Google työskentelee myös muiden valmistajien kanssa laajentaakseen tukea muihin jäljittimiin.
Ominaisuus kuuluu osaksi Google Play Palvelut -sovellusta, joka on käytössä kaikissa Android-puhelimissa, joissa on Googlen palvelut käytössä. Tämän myötä tuntemattomien jäljittimien tunnistus tulee Android-puhelimiin automaattisesti.
Google kertoo, että Tuntematon jäljitin -ilmoitukset ovat oletuksena päällä. Sen voi kuitenkin laittaa pois päältä asetuksista kohdasta Turvallisuus ja hätätilanteet tai vanhemmissa Android-versioissa kohdasta Google > Omaturva.
Google kertoo, että Tuntematon jäljitin ‑ilmoitus lähetetään, kun toisen henkilön jäljitin on erotettu hänestä ja se havaitaan kulkemassa kanssasi ja omistajan Bluetooth-kantaman ulkopuolella. Ilmoituksessa kerrotaan jäljittimestä ja siitä, miten löydät sen ja mitä voit tehdä seuraavaksi.
Skannauksen voi tehdä myös manuaalisesti Turvallisuus ja hätätilanteet -kohdasta, josta valitaan Skannaa nyt.
Ilmoituksesta voit nähdä, missä jäljitin on havaittu liikkuvan kanssasi ja toistaa ääni sen löytämiseksi.
Kun olet paikantanut jäljittimen siitä voi ottaa tiedot ylös viemällä puhelimen takaosa lähelle laitetta. Tämän jälkeen AirTagin voi tarvittaessa poistaa käytöstä Applen ohjeiden mukaisesti.
Lisätietoa tuntemattomien jäljittimien etsimisestä saa täältä.

Lue myös nämä
Tägit
tietoturva paikannus Apple AirTag Android Apple Google
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.