Janne Yli-Korhonen
19. toukokuuta, 2026 14:14
Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -sovelluksen taustapalvelussa havaittiin perjantaiaamuna 15. toukokuuta tekninen häiriö juuri kriittisellä hetkellä.
Järjestelmä ylikuormittui, kun viranomaiset yrittivät julkaista Uudenmaan droonitilanteeseen liittynyttä vaara ohi -tiedotetta. Vika saatiin korjattua aamukahdeksaan mennessä, mutta tilanne paljasti sovelluksen haavoittuvuuden.
Häiriön syyksi paljastuivat sovelluksen taustapalvelua liikaa kuormittaneet vanhat sovellusversiot. Estääkseen vastaavan teknisen jumiutumisen toistumisen akuuteissa ja nopeaa tiedotusta vaativissa tilanteissa, on vanhempien sovellusversioiden tuki nyt rajoitettu.
Käytännössä muutos tarkoittaa, että yli kaksi vuotta vanhoilla 112 Suomi -sovelluksen versioilla ei enää vastaanoteta lainkaan vaaratiedotteita tai muita viranomaistiedotteita.
Sovelluksen asiantuntija Sami Suomalaisen mukaan sijaintitietojen välittäminen hätäpuhelun yhteydessä onnistuu kuitenkin yhä myös vanhemmilla versioilla.
Hätäkeskuslaitos kehottaa nyt käyttäjiä päivittämään sovellus uusimpaan versioon puhelimensa sovelluskaupan kautta, jotta jatkossa kaikki tiedotteet tulevat perille.
Uusin versio on Applen iPhonella 4.8.9 ja Android-laitteilla 4.8.8. Sovelluksen asetuksista on myös syytä sallia automaattiset päivitykset, jatkuva sijaintitietojen käyttö sekä ilmoitukset.
Pelkkä päivitys ei kuitenkaan aina riitä, sillä älypuhelimet asettavat käyttämättömiä sovelluksia aggressiivisesti offline-tilaan virran säästämiseksi.
Sovellus onkin syytä avata säännöllisesti, jotta taustaprosessit pysyvät käynnissä. Erityisesti iPhonella alueellisten tiedotteiden saaminen vaatii sen, että sovellus on jätetty auki taustalle. Androidilla puhelimen asetuksista sovelluksen akun käyttö kannattaa asettaa rajoittamattomaksi, jotta sovellus ei sammu taustalla.
Perjantainen kaatuminen on jatkoa 112 Suomi -sovelluksen ympärillä tänä vuonna velloneelle kritiikille. Kuten aiemmin kerroimme, Suomi päätti poikkeuksellisesti nojata EU-direktiivin vaatiman vaaratiedotusjärjestelmän toteutuksessa 112 Suomi -sovellukseen muiden Euroopan maiden valitessa suoraan operaattoriverkossa toimivan Cell Broadcast -tekniikan.
Sisäministeriö onkin jo joutunut muuttamaan kurssiaan ja myöntämään epäsuorasti sovelluspohjaisen jakelun riittämättömyyden.
Kuten hiljattain kerroimme, Suomeen ollaan nyt tuomassa Cell Broadcast -pohjaista järjestelmää 112 Suomi -sovelluksen rinnalle. Lisääntyneiden droonihavaintojen ja viimeaikaisten teknisten ongelmien vuoksi alkuperäistä vuoden 2027 aikataulua on kiristetty, ja uuden vaaratiedotusjärjestelmän odotetaan tulevan käyttöön jo kuluvan vuoden loppuun mennessä.