Tiedot: OnePlussan oma OxygenOS lopetetaan, tilalle ColorOS

Petteri Pyyny
4. heinäkuuta, 2026 18:04

Varsin luotettavana pidettyjen medialähteiden mukaan kiinalaisjätti Oppo olisi yhdistämässä omistamiensa puhelinbrändien käyttämät, vielä toistaiseksi erilliset Android-käyttöliittymät.
Lyhyesti tiivistettynä muutos tarkoittaisi sitä, että sekä OnePlussan että Realmen omat Androidit olisivat katoamassa ja niiden tilalle tulisi Oppon ColorOS.

Muutoksesta vihjaili teknologiasivusto Smartprixin raportti, joka kertoo väitteiden pohjautuvan Oppon sisäpiirissä työskentelevien ihmisten tietoihin.
Muutos ei sinänsä olisi aivan valtavan iso, sillä Kiinassa OnePlus on käyttänyt ColorOS:ää jo pitkään, vaikka meillä ja muualla maailmassa käytössä onkin ollut siitä johdettu, hieman erilainen OxygenOS. Muutos vaikuttaisi hieman enemmän Realmen Androidiin, sillä Realmen käyttämä Realme UI eroaa jonkin verran OxygenOS:ää enemmän Oppon omasta ColorOS:stä.

Oppo on yksi maailman suurimmista kännykkävalmistajista, vaikka Suomessa siitä ei ole juuri muuta tiedettykään kuin sen omistama alibrändi OnePlus. Vasta viimeisen vuoden aikana Oppo on ryhtynyt mylläämään brändejään isommalla kädellä ja OnePlus onkin poistumassa kokonaan Euroopasta. Samaan aikaan meillekin on alkanut vyörymään Oppon puhelimia, mutta isoimman pläjäyksen täkäläisessä markkinassa on tehnyt Realme, joka tuli rytinällä Suomeen ja nappasi itselleen kesäkuun 2026 myydyimmän kännykän paikan.

OnePlussan oman Androidin kehitys on ollut veitsenterällä jo aiemminkin, sillä esimerkiksi vuonna 2022 huhuttiin silloinkin, että ColorOS olisi korvaamassa OxygenOS:n OnePlussan puhelimissa. Tavallaan näin kävikin, sillä jo vuodesta 2021 lähtien OxygenOS on pohjautunut ColorOS:n koodipohjaan.

Taustalla on todennäköisesti kustannusten leikkaaminen. Kolmen erillisen Android-käyttöliittymän kehittäminen ja ylläpito vaatii merkittäviä tutkimus- ja kehitysresursseja. Yhden yhteisen ohjelmistopohjan avulla Oppo voisi keskittää kehitystyötä, lyhentää päivityssyklejä ja karsia päällekkäistä työtä. uudet OnePlus- ja Realme-mallit julkaistaisiin globaalisti, ei ole vielä tiedossa.

Raportit piirtävät kuitenkin kuvaa tilanteesta, jossa Oppon tavoitteena on karsia päällekkäisyyksiä, vahvistaa ColorOS:n roolia konsernin yhteisenä ohjelmistoalustana ja asemoida eri brändit selkeämmin omille markkina-alueilleen. Mikäli tiedot pitävät paikkansa, kyse olisi erään aikakauden lopusta: OnePlussan ja Realmen erillisistä ohjelmistobrändeistä luovuttaisiin, ja konsernin puhelimet asettuisivat entistä tiiviimmin saman teknisen sateenvarjon alle.

Lue myös nämä
Tägit
Color OS OxygenOS Android Oppo Realme OnePlus
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.