Koteloita iPhone nanolle jo myynnissä

Markus Lehtiniitty

Koteloita iPhone nanolle jo myynnissä
Huhumylly Applen mahdollisesti tulossa olevan iPhone nanon - aiempaa edullisemman ja pienemmän iPhonen - ympärillä on viime aikoina pyörinyt hurjana.

Viimeaikaisista iPhone nano -tiedoista suuri osa on pohjautunut kiinalaisen XKSN-kotelovalmistajan toimiin. Olemme kertoneet näistä aiemmin 16. ja 23. joulukuuta jutuissamme Onko uusissa iPhone nano -huhuissa perää ja iPhone nano -huhut jatkuvat ja jatkuvat.

Nyt samainen XKSN-kotelovalmistaja on jälleen parrasvaloissa. Se on lisännyt iPhone nanolle tarkoitetut suojakotelonsa myyntiin omaan verkkokauppaansa. XKSN:n sivuilta löytyy iPhone nano -suojakoteloita useissa eri väreissä ja niiden hinnat ovat 25-27 dollaria, jonka päälle lisätään luonnollisesti toimituskulut.



XKSN:n luotettavuutta lisää se, että aiemmin se on ennen tuotteiden julkaisua ollut valmiina sekä iPhone 3G:n että neljännen sukupolven iPod nanon suojakoteloiden kanssa.

Suojakoteloiden saapuminen myyntiin ei missään nimessä vahvista iPhone nanon olemassaoloa eikä ainakaan pikaista julkistusta. iPhone nanon ympärillä pyörii yhä useita kysymyksiä. Yleisesti ihmetellään, miksi Apple haluaisi tuoda markkinoille tuotteen, jonka käytettävyys olisi merkittävästi jo markkinoilla olevaa tuotettaan heikompi. Toisaalta iPhone nanoa tuskin julkistetaan ainakaan tammikuun alun Macworld-tapahtumassa, koska Applen pääjohtaja Steve Jobsin sijaan Applen keynote-esityksen messuilla pitää markkinointijohtaja Phil Schiller.

iPhone nano säilyy siis yhä suurena mysteerinä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.