Japanilaisvalmistajat tuomassa superpuhelimiaan uusille markkinoille

Markus Lehtiniitty

Japanilaisvalmistajat tuomassa superpuhelimiaan uusille markkinoille
Japanilaiset puhelinvalmistajat ovat laajentumassa uusille markkina-alueille, kertoo DigiTimes-uutispalvelu. Aiemmin japanilaisvalmisjat ovat keskittyneet lähinnä kotimarkkinoilleen ja toimineet läheisessä yhteistyössä japanilaisoperaattorien kanssa. Laajentumiseen Japanin ulkopuolelle on johtanut maan puhelinmarkkinoiden viime aikoina tapahtunut hidastuminen.

Japanilaisia puhelimia pidetään yleisesti hyvin edistyksellisinä muuhun maailmaan verrattuna. Esimerkiksi näyttöjen tarkkuudet ovat hyvin suuria, ja myös mobiili-TV ja ja mobiilimaksaminen ovat olleet jo jonkin aikaa Japanissa hyvin laajasti käytössä olevia palveluita.

Fujitsu ja NTT DoCoMo muun muassa tuovat F905i-puhelimen (kuvassa) markkinoille myös Taiwanissa Far EasTone Telecommunicationsin kautta. F905i:n ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 3,2 tuuman kääntyvä näyttö, jonka tarkkuus on 480x862 pikseliä, ja 3,2 megapikselin kamera. Lisäksi F905i:stä löytyy tekniikka, joka reaaliajassa hidastaa puhetta puheluissa 30 prosentilla helpottaen asioiden ymmärtämistä.



Far EasTone Telecommunicationsin kautta markkinoille on tulossa myös Sharpin WX-T923-puhelin. Jo aiemmin Sharpin on kerrottu palaavan myös Kiinan puhelinmarkkinoille.

Kyocera suunnittelee myös lähitulevaisuudessa laajentuvansa muun muassa Yhdysvaltain ja Intian markkinoille. Kyocera hankki omistukseensa vähän aikaa sitten Sanyon puhelinliiketoiminnan. Myös NECin kerrotaan suunnittelevan markkinoidensa laajentamista Hong Kongista aloittaen. Lähes tulkoon kaikki japanilaisvalmistajat aikovat siis lähteä valloittamaan uusia markkina-alueita.

Monet japanilaisvalmistajat käyttävät puhelintensa valmistuksessa yhteistyökumppaneina taiwanilaisia OEM/ODM-valmistajia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.