Sony Ericssonin ensimmäisestä Google-puhelimesta kuvia?

Markus Lehtiniitty

Sony Ericssonin ensimmäisestä Google-puhelimesta kuvia?
Sony Ericssonin tulevasta, yhtiön ensimmäisestä Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustetusta puhelimesta on nyt mahdollisesti saatu ensimmäiset kuvat julkisuuteen. Sony Ericsson on jo aiemmin itse kertonut kehittävänsä Android-puhelinta.

Vuodon takana on tanskalainen Mobil.nu-sivusto. Kuvien ja tietojen aitouteen kannattaa kuitenkin toistaiseksi vielä suhtautua varauksellisesti. Mobil.nu perustaa tietonsa kertomansa mukaan käsiinsä saamiinsa "yhtiön sisäisiin dokumentteihin".

Kuvien mukaan Sony Ericssonin ensimmäinen Android-puhelin sijoittuisi XPERIA-brändin alle. Koodinimellä Rachael tunnetun puhelimen kerrotaan sisältävän kellotaajuudeltaan yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -prosessorin, HSDPA-yhteydet 3G-verkossa ja kahdeksan megapikselin automaattitarkenteisen kameran. Toistaiseksi uutuudesta ei tiedetä muuta, kuten esimerkiksi kosketusnäytön kokoa. Kuvien perusteella kuitenkin tiedetään, että fyysistä täysnäppäimistöä ei Rachaelista löydy.



Sony Ericssonin Android-uutuuden julkistuksen odotetaan tapahtuvan loppuvuoden aikana.

Mobil.nu:n artikkeli Rachaelista

Samassa yhteydessä myös toisesta Sony Ericssonin tulevasta puhelimesta on saatu tietoja julkisuuteen. Koodinimellä Kiki tunnettu puhelin on erittäin erikoinen ja toistaiseksi siitä on saatavilla vain hyvin aikaisen vaiheen muotoilumallin kuvat.

Kuten alla olevasta kuvastakin näkyy, on Kikissä läpinäkyvä lasinäyttö, jota voi katsella sekä puhelimen etu- että takapuolelta. Kuvissa ei puhelimessa näy mitään kiinteitä näppäinmerkintöjä, mutta selvästikin paikat perinteiselle numeronäppäimistölle puhelimesta löytyy. Tietoihin ja kuviin Kikistä kannattaa suhtautua vielä Rachaeliakin suuremmalla varauksella. Puhelin voi markkinoilletulonsa osalta olla vielä parinkin vuoden päässä ja muuttua aikojen saatossa merkittävästi.

Mobil.nu:n artikkeli Kikistä



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -29%

Samsung Galaxy Z Fold6
1495 € CDON
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola Moto G15 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G15
55 € CDON
70 € Tekniikkaosat
99 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 69 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -22%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 192 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.