Dellin tulevasta puhelimesta lisätietoa

Markus Lehtiniitty

Dellin tulevasta puhelimesta lisätietoa
Kerroimme eilen pääasiassa tietokonevalmistajana aiemmin tunnetun Dellin mahdollisesti tulossa olevasta ensimmäisestä puhelimesta. Jo eilisten tietojen mukaan Dellin esikoispuhelin oli suunnattu vain Kiinan markkinoille. Uudet tiedot, joista kertoo muun muassa kiinalainen 163.com-sivusto, tukevat tätä.

Uusien tietojen mukaan Dellin puhelimen nimi olisi Ophone mini3i. Nimensä mukaisesti puhelin käyttäisi China Mobile -operaattorin Googlen Android-käyttöjärjestelmästä muokattua Open Mobile System (OMS) -alustaa. China Mobile aikoo luoda OMS:n ympärille vahvan, yhtenäisen puhelinmalliston, jotka olisi varustettu Ophone-brändillä. Aiemmin muun muassa Lenovon ja HTC:n kiinalaisen haaran, Dopodin, on huhuttu valmistelevan Ophone-puhelimia.



OMS-alustan tärkein ero vakio-Androidiin on sen tuki Kiinan omalle 3G-standardille, TD-SCDMA:lle. Aiempien tietojen mukaan kaikkien Ophone-puhelinten piti tukea TD-SCDMA-verkkoja, mutta Dellin puhelin tulee mitä ilmeisimmin tukemaan vain GSM-verkkoa. Tämän lisäksi Dellin tulevasta puhelimesta tiedetään toistaiseksi vain sen näytön tarkkuus, jonka pitäisi olla 360x640 pikseliä.

Tietojen mukaan Dellin puhelin tulee myyntiin vain China Mobilen kautta jo tämän kuun puolivälin tienoilla, joka tarkoittaisi myyntiintulon tapahtuvan mahdollisesti jo muutaman päivän sisällä.

Erinäisiä tietoja ja huhuja liittyen Dellin puhelinsuunnitelmiin on liikkunut jo pitkään. Nyt ensimmäistä kertaa vaikuttaa siltä, että suunnitelmat ovat myös realisoitumassa todelliseksi, markkinoille tulevaksi puhelimeksi - tosin toistaiseksi vain Kiinassa.

Dell-puhelinten mahdollisesta rantautumisesta myös muualle kuin Kiinaan ei toistaiseksi ole tietoa. Aiemmin Dellin on kerrottu saaneensa pari puhelinta jo lähes valmiiksi, mutta operaattorit eivät pitäneet niitä kiinnostavina, jolloin ne päätettiin joko perua täysin tai palauttaa takaisin suunnittelupöydälle.

Alta löytyy mahdollinen kuva Dellin ensimmäisestä puhelimesta:



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.