N900 meetup: Puhelinvertailu.comin ensikokemukset Nokia N900:sta kuvien kera

13
Markus Lehtiniitty

N900 meetup: Puhelinvertailu.comin ensikokemukset Nokia N900:sta kuvien kera
Nokia järjesti eilen lippulaivamyymälässään Helsingissä ensimmäisen N900 meetup -tapahtuman. Tapahtuman annista kerroimme tänään jo aiemmassa artikkelissamme. Tapahtuma edusti myös ensimmäistä tilaisuutta allekirjoittaneelle Nokia N900:n kokeiluun, joten tässä tulevat Puhelinvertailu.comin ensikokemukset laitteesta.

Yhteenvetona voisi sanoa, että N900 ja sen Maemo-käyttöjärjestelmä tarjoavat suuren lupauksen, mutta vaativat kuitenkin totuttelua. Vaikka itselleni Maemo-käyttöjärjestelmän toiminta oli jo erittäin kattavasti useista videoista ja testiartikkeleista tuttu, niin silti hyppy sitä käyttämään Symbianiin perustuvasta N97:stä tuntui aluksi oudolta. Pienen alkuhämmästyksen jälkeen N900:n käyttö alkoi kuitenkin sujua.

Mukavaa N900:ssa
-Selaimen toiminta oli erittäin vakuuttavaa - toimintanopeus ja jouhevuus ovat aivan eri tasolla esimerkiksi N97:ään ja kosketus-Symbianiin verrattuna. Puhelinvertailu.com on N97:ssä todella raskaskäyttöinen jostain syystä, mutta N900:ssa se tuntuu kevyeltä. Myös esimerkiksi YouTube-videot pyörivät N900:ssa huomattavasti luotettavammin ja sulavammin kuin N97:ssä. Myös lähentäminen ja loitontaminen toimivat selaimessa mukavasti kahdella eri toimintatavalla.
-Alkutotuttelun jälkeen Maemoa oli jo paljon hauskempi käyttää kuin Symbiania kosketuslaitteissa.
-Alustan muokattavuutta ei varmasti voine liikaa korostaa. Ulkoasun muokkaus, työpöydän järjestely, saataville tulevat lisäpalvelut esimerkiksi pikaviestien ja jakamisen suhteen ja niin edelleen houkuttelevat suuresti. Eilen tähän ei ehtinyt vielä juurikaan syventyä, mutta mahdollisuudet vaikuttivat jo pienen pyörittelyn jälkeen mielenkiintoisilta.
-Rakenne on yleisesti ottaen erittäin jämäkkä ja laadukkaan tuntuinen. Tämän osalta itselläni ei ole oikeastaan mitään valittamista - ja täytyy vielä muistaa, että kyse ei ollut lopullisesta tuotantoversiosta.
-N900:n koon ja painon osalta itselläni ei ole pahaa sanottavaa. Pieniin puhelimiin tykästyneille N900:aa ei kuitenkaan voi suositella, mutta jollei kommunikaattorien tai N97:n koko ja paino ole olleet ongelma, ei niistä sellaista muodostu N900:nkaan yhteydessä.



Ikävää N900:ssa
-Kaipasin nopeampaa tai suorempaa tapaa päästä aina nopeasti työpöydälle - se on mielestäni liian hankalaa nyt. Lisäksi nykyinen näytön vasemmasta yläkulmasta löytyvän painikkeen toteutus on toki elegantti, mutta itse kaipaisin suorempaa tietä myös tämän suhteen. Nythän vasemman yläkulman kuvakkeesta pääsee käsiksi avoinna oleviin sovelluksiin, Dashboardiin, josta vasta pääsee sovellusten käynnistysvalikkoon. Toisaalta voi olla niin, että jatkossa sovellusvalikko muuttuu suurelta osin melko turhaksi, kun useimmat käytetyt sovellukset ovat jatkuvasti käynnissä.
-Maemossa pääsee valikoissa taaksepäin (esimerkiksi sovellusvalikosta avoinna olevien sovellusten näkymään) painamalla ohi näytöllä näkyvistä kohteista. Tämä oli itselleni yksi hankalimmista asioista aluksi sisäistää, vaikka sen tiesinkin. Jotenkin se tuntui epäintuitiviiselta. Lisäksi samaan asiaan liittyen, painoin useamman kerran vahingossa hieman epätarkasti jotakin kohdetta, niin laite hyppäsikin yhden portaan ylemmäs toiminnoissaan. Maemossa täytyy siis olla tarkkana, kun Symbianissa on voinut sutia vähän sinne päin.
-Jo lyhyehkön testailun aikana pystynäyttötilan puute alkoi ärsyttää - toistaiseksi Maemossahan vain puhelintoiminnot ovat käytettävissä pystynäytöllä, muuten toimitaan aina vaakatilassa.
-Monesti ei ollut selkeää menikö jokin painallus perille, kun toiminnossa kesti pienen hetken. Tosin en oikein tiedä, miten tämän ongelman voisi ratkaista yksinkertaisesti.
-N900:n etupuoli on todellinen sormenjälkimagneetti.
-Hieman isompi näyttö olisi mielestäni tuonut paljon parannusta laitteeseen. En nyt puhu mistään yli neljänkään tuuman näytöstä, vaan jo hyppäys vaikkapa 3,7 tai 3,8 tuumaan olisi tuonut merkittävän parannuksen mukanaan.
-Ovi Store on tulossa eilenkin kuultujen tietojen mukaan vasta "loppuvuoden aikana". Sääli, että sitä ei ole saatu kuntoon heti lanseerauksen yhteyteen - nyt valikosta löytyvä Ovi Store -kuvake tuottaa monille varmasti suuren pettymyksen.

Totuteltavaa N900:ssa
-N900:n kosketusnäyttö oli mielestäni melko herkkä, mutta ei ainakaan mitenkään huikeasti parempi kuin esimerkiksi N97:ssä. Kovin suureksi ongelmaksi näytön ei kuitenkaan pitäisi muodostua, mutta kapasitiivinen olisi toki mukavampi.
-Täysnäppäimistö oli mielestäni kokonaisuutena melko hyvä, mutta olin ehkä odottanut siltä enemmän. Lisäksi N97:n käyttäjänä näppäimistön leveys häiritsi (N97:ssähän vasemmasta reunast löytyy suuntaohjain), mutta ajan myötä tämä ei enää liene ongelma. Näppäimistön tuntuma oli hyvä, mutta näppäimet olivat mielestäni liian pieniä/liian lähellä toisiaan.

---

N900:ssa ja Maemossa on siis potentiaalia tosi, tosi paljon. Valitettavasti muutamia tärkeitä uudistuksia joudutaan odottamaan noin vuoden verran, seuraavaan Maemo 6 -versioon asti. Eiliseen yleisöön N900 upposi erittäin hyvin, mikä oli vähemmän yllättävää. Paikalla kuitenkin oli oletettavasti N900:sta ja puhelimista yleensäkin kiinnostuneita, puhelintehokäyttäjiä sekä "puhelinnörttejä". Juuri tämänkaltaisille ihmisille N900 ja Maemo toistaiseksi parhaiten soveltuvatkin. Mielestäni niin sanotulle mainstream-käyttäjälle, sekä myös ihmisille joille nykyisinkin puhelimessa puhelut ovat ehdottomasti suurin osa käyttöä, N900 ei ensikokemusten perusteella mielestäni todellakaan ole oikea laite. Heille muun muassa N97 sopii vielä paremmin, mutta aika monille Puhelinvertailu.comin lukijoille N900 on puolestaan huomattavasti kiinnostavampi laite. N900:n käyttäjät tulevat olemaan etulinjassa tulevan kehityksen osalta.


N900 meetupissa saatiin uutta tietoa myös N900:n toimitusten alkamisesta, mutta siitä lisää tietoa tarjosi aiempi artikkelimme.

















Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy Z Fold6 – hinta laskenut -26%

Samsung Galaxy Z Fold6
1553 € Hobby Hall
2099 € Proshop
2099 € Power

Alin hinta viikko sitten: 2099 €

Motorola Moto G55 – hinta laskenut -25%

Motorola Moto G55
150 € Lenovo
184 € CDON
229 € Clas Ohlson

Alin hinta viikko sitten: 199 €

Motorola Edge 50 – hinta laskenut -25%

Motorola Edge 50
292 € CDON
393 € Hobby Hall
594 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 389 €

Motorola ThinkPhone 25 – hinta laskenut -23%

Motorola ThinkPhone 25
384 € CDON
480 € Proshop
485 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Kommentit (13)

Puppek
Puppek

1

Vaikuttaa siltä, että N900:kin on lopulta hiomaton kuten kaikki Nokian laitteet. Vasta sitten kun Nokia tekee vehkeen, joka on paketista otettaessa toimiva ja loppuun mietitty, voi Applen kellistäminen olla mahdollista.

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

2

Vikassa kuvassa näyttää ihan järkyttävän paksulta O_O
Muuten ihan hyvän näköinen vehje :P Ootan jo innolla iPhone 3gs vs N900 arvostelua :)

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

4

On se paksumpi kuin jotkut muut, mutta itselle se ei ole ongelma. Esim. nykyinen SE W800i puhelimeni on yhtä paksu kuin N900, ainakin mun silmään. Itse asiassa speksien mukaan joka 2 milliä paksumpi kuin N900.

Vastaa
msly
msly

5

@9.

Kyllä kyllä, mutta oikeastaanhan Nokia on itsekin myöntänyt N900:n ja Maemo 5:n vielä olevan raakile. "Valmista" on tulossa vasta Maemo 6:n myötä. Nokian Markets-yksikön johtaja Anssi Vanjokihan on todennut N900:n olevan vasta neljäs askelma viisiportaisessa tiessä Maemon suhteen.

N900 on on tällainen "experimental"-laite, jolle ei välttämättä edes alun perin osattu odottaa tällaista suosiota, minkä keskelle se on nyt joutunut.

Vastaa
msly
msly

6

@11.

-pystynäyttö toki yksi tärkeimmistä
-lisäksi laskin tuohon myös kapsitiiviset näytöt ja eletoiminnot, joita pidän tärkeinä
-lisäksi Maemo 6:ssa alustaa tullaan viemään varmaan muutenkin valmiimpaan päin, mutta tästä ei ole vielä tietoa. Potentiaalia on, että vaikkapa MMS-viestit olisivat mukana. Mutta tästä ei ole kerrottu siis mitään.

Vastaa
shittii
shittii

8

@12.

- Pystykäyttö tulossa N900:lle jouluksi.
- Kapasitiivinen näyttö mahdollistaa styluksen käytön. Itselleni tärkeä ominaisuus. Iphonessa multitouch on vähäisessä käytössä. Hyödyllisin mielestäni selaimen pinch zoomissa.
- Muistelin että MMS-tuki oli jo kehitteillä Maemo 5:lle. Maemo 6 -tuki N900:lle mahdollinen, joskin epätodennäköinen.

Vastaa
msly
msly

9

@19.

Eihän se mikään uusi villitys olekaan - puhelimethan ovat edullisempia kuin koskaan aiemmin. Parhaimmilla ominaisuuksilla varustetut mallit alle 600 euroa, toista se oli joskus ennen.

Vastaa
kikuu
kikuu

10

Jotenkin oudon näköinen tuo mininäppis. Olisivat saaneet laittaa näppäimistöstä hieman isomman, etä olisi nappien välissä edes väliköt.

Olen jo päättänyt, etten osta tuota, mutta kokoajan alkaa tekemään vain enemmän mieli. Aika unelmapuhelinhan tuo olisi :P

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

11

@19

Eikös E90 maksanut 1200e markkinoille tullessaan :D N73:kin taisi olla jotain 700e. Kyllä hinnat nykysin ovat alempana. (onneksi :)

@15
Kyllä iPhonen näytössä voi käyttää stylusta. Sen vaan pitää olla tietynlainen. Noissa resistiivisissä voi painaa vaikka kepillä.

Vastaa
apuva123
apuva123

12

Niin kyllä kytkytkin voi olla tosi kalliita.

Ainakin itselläni on sellainen vanha datasopimus etten sitä mihinkään kytkyyn ala vaihtaan, koska tulee heti kymppiä pari takkiin kuussa. Sopimuksien vaatimassa parissa vuodessa se tekee helposti useamman satasen. Joten iphonen pitäisi olla kytkypaketissa lähes ilmainen ennen kuin kannattaisi sellainen ottaa.

Niin mites on kytky-iphonen jälleenmyynti sopimuksen päätyttyä?

Vastaa
akse
akse

13

Lainaus:

Kaikki älypuhelimet/taskutietokoneet ovat enemmän tai vähemmän keskeneräisiä kauppoihin tullessaan, ihan valmistajasta riippumatta. Ikäväähän se on, mutta se nyt vaan on ajan tapa ja muuta ei kannata odottaa jollei halua pettyä.

Jep, noi vehkeet alkaa laitteistoltaan, softiltaan olemaan jo hyvin lähellä tietokoneita. Ja mitä tietokoneitten kanssa tapahtuu? Tulee ajuripäivityksiä, firmiksiä, biospäivityksiä ja ennen kaikkea tuhansia softa päivityksiä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.