Kosketusnäyttö jo lähes puolessa myydyistä älypuhelimista

3
Markus Lehtiniitty

Kosketusnäyttö jo lähes puolessa myydyistä älypuhelimista
Tutkimusyhtiö Canalys on julkaissut vuoden 2009 kolmatta vuosineljännestä käsittelevän perinteisen älypuhelinkatsauksensa. Mukana on mielenkiintoista tietoa niin älypuhelinten kokonaismarkkinoista, eri toimittajien markkinaosuuksista kuin myös älypuhelinten sisältämistä ominaisuuksista.

Canalysin mukaan älypuhelinmarkkinat kasvoivat kokonaisuudessaan neljä prosenttia vuodentakaiseen verrattuna ja yhteensä maailmassa myytiin 41,4 miljoonaa älypuhelinta. Euroopassa myynti takkusi, kun taas Aasiassa se kasvoi merkittävästi.

Maailman suurimman puhelinvalmistajan Nokian markkinaosuuden älypuhelimissa Canalys arvioi menneellä kolmannella neljänneksellä olleen 39,7 prosenttia, jossa oli pikkuriikkistä kasvua vuodentakaiseen, mutta merkittävää laskua vuoden 2009 toiseen neljännekseen verrattuna. Nokia itse arvioi osuudekseen vain 35 prosenttia.

Maailman toiseksi suurin älypuhelinvalmistaja RIM puolestaan on kasvattanut osuuttaan vuodessa merkittävästi: 15,2 prosentista 20,6 prosenttiin. Applen osuus sen sijaan kasvoi vain puoli prosenttiyksikköä 17,8 prosenttiin - kasvua oli kuitenkin merkittävästi enemmän toiseen neljännekseen verrattuna. Applea vaivasi myyntiä rajoittanut komponenttipula, kuten myös Nokiaa. HTC säilytti osuutensa noin viidessä prosentissa.



Älypuhelinten käyttöjärjestelmien osalta merkittävimmät muutokset koskettivat Microsoftin Windows Mobilea sekä Googlen Androidia. Windows Mobilen osuus oli jälleen vain 8,8 prosenttia, suunnilleen samalla tasolla kuin vuoden 2009 toisella neljänneksellä, mutta merkittävästi alempi kuin vuosi sitten, jolloin Microsoft hallitsi vielä 13,6 prosentin osuutta älypuhelinten käyttöjärjestelmissä.

Googlen Androidin kehitys puolestaan on kulkenut vastakkaiseen suuntaan kuin Windows Mobilen - osuutta oli jo 3,5 prosenttia, kun vuodentakaiselle ajanjaksolle ei Androidille vielä lukuja löytynyt. Osuus nousi myös vuoden 2009 toisen neljänneksen hieman alle kolmeen prosenttiin verrattuna.

Canalysin mukaan iPhonen kysyntä oli selvästi tarjontaa suurempi menneellä neljänneksellä. Jatkossa Canaylys odottaa iPhonen myynnin nousevan sekä osuuden kasvavan saatavuuden parantumisen, operaattorien yksinoikeuksista luopumisen sekä laajempien yrityskäyttöönottojen myötä merkittävästi.

Yhä useammat älypuhelimet ovat myös kosketuspuhelimia. Kosketusnäyttöisten mallien myynnin osuus koko älypuhelinmyynnistä nousi vuodentakaisesta 31 prosentista 45 prosenttiin. Canalys ennustaa kosketusnäytön löytyvän jatkossa selvästi yli puolesta, mutta ei suinkaan kaikista myydyistä älypuhelimista. Muista ominaisuuksista GPS-paikannus löytyi jo 80 prosentista älypuhelimia ja langaton WLAN-lähiverkkoyhteys 75 prosentista. Jatkossa Canalys odottaa kilpailun siirtyvän yhä enemmän laitteiden ominaisuuksista käyttöliittymän ja ohjelmistojen osa-alueelle.







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Thor1993
Thor1993

1

Empä ihmettele, koska kosketusnäytön avulla saadaan niin paljon isompi näyttö jolloin puhelimella voi esim. kattoo leffoja ja onhan se kosketysnäyttö atm. "in" eli trenditietoset haluu sellasen.(lue iPhonen)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oh-no (vahvistamaton)

2

Ja nörtit N900. Ja muuten vaan fiksut kuluttajat Sation. Eiks je kategorioida ihmiset tällä tavalla?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.