Google kasvaa mobiilimainonnassa ostamalla AdMobin - hinta 750 miljoonaa dollaria

4
Markus Lehtiniitty

Google kasvaa mobiilimainonnassa ostamalla AdMobin - hinta 750 miljoonaa dollaria
Google on kertonut ostavansa johtavan mobiilimainoslustan AdMobin. Google maksaa AdMobista 750 miljoonaa dollaria, eli noin 500 miljoonaa euroa, ja kauppahinta maksetaan Googlen osakkeilla. Kaupassa yhdistyvät perinteisemmän verkkopuolen mainonnan suurin toimija sekä mobiilimainonnan suurin toimija.

Kaupan myötä Google "kohentaa kokemustasoaan mobiilista mainonnasta". Mobiilimainonnan kasvaessa, Google "pystyy tarjoamaan tehokkaampia työkaluja mobiilien mainosten luomiseen, jakeluun sekä arviointiin".

AdMob on kerännyt suosiota erityisesti Applen iPhonelle tehtyjen sovellusten mainosratkaisuna. Tämän vuoksi myös Applen huhuttiin aiemmin olevan kiinnostunut ostamaan yhtiön. Raporttien mukaan jopa 80 prosenttia iPhone-sovellusten mainonnasta kulkee AdMobin kautta.

Aiemmin Google on keskittynyt mobiilimainoksissa lähinnä hakumainoksiin, mutta nyt AdMob tuo Googlen palettiin myös mobiilit bannerimainokset niin verkkosivuilla kuin myös sovelluksissa.



AdMobin perusti yrittäjä Omar Hamoui vuonna 2006. Tämän jälkeen siihen ovat sijoittaneet ainakin Sequoia Capital, Accel Partners, DFJ ja Northgate Capital. Yhteensä AdMob on tietojen mukaan kerännyt sijoituksia noin 50 miljoonan dollarin verran.

Mobiilimainonnan odotetaan kasvavan jatkossa merkittävästi, ja myös Google odottaa siitä yhtä uutta, merkittävää kasvualuetta itselleen. Viimeisen vuoden aikana Googlella tehtyjen mobiilihakujen määrä on viisinkertaistunut. Mobiilia verkkokäyttöä ajavat eteenpäin niin kehittyneemmät puhelimet, paremmat sovellukset kuin myös nopeutuvat verkkoyhteydet.

Google on kertonut AdMobin ostosta muun muassa mobiiliaiheisessa blogissaan sekä erillisillä, hankinnasta kertovilla verkkosivuilla.

Googlen on kerrottu ostaneen myös internetpuheluratkaisuja (VoIP) kehittävän Gizmo5:n, mutta tästä Google ei ole toistaiseksi kertonut. Mahdollinen Gizmo5-kauppa olisi huomattavasti AdMob-hankintaa pienempi, sillä huhujen mukaan kauppahinta olisi vain 30 miljoonaa dollaria.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

SanteriO
SanteriO

3

Kaverin ei tarvia tehä koko loppuelämänsä aikana pätkääkään töitä jos ei kiinnosta. Olisin minäki myyny tolla hinnalla.. :D Win-win kauppa, kaikki voittaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.