Vanjoki jättää Nokian

5
Manu Pitkänen

Vanjoki jättää Nokian
Viime viikon uutisoiduin asia suomalaisessa mediassa oli Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon vaihtaminen kanadalaiseen Stephen Elopiin. Jo tuolloin arveltiin ettei muutokset Nokian johtokunnassa pääty tähän. Arvelut osoittautuivat oikeiksi kun Nokian Mobile Solutions -yksikön johtaja Anssi Vanjoki tiedotti tänään jättävänsä virkansa. Vanjoki oli yksi toimitusjohtajaehdokas, muttei tullut valituksi.

Vanjoki perusteli päätöstään sillä, että halusi hakea uusia mahdollisuuksia elämäänsä. Vanjoella on puolen vuoden irtisanomisaika, joten hänen työnsä ei lopu tältä istumalta. Hänet tullaan näkemään tiistaina alkavassa Nokia World -tapahtumassa Lontoossa.

Vanjoella on pitkä historia Nokiassa. Hän on ollut yhtiön leivissä vuodesta 1991 lähtien. Tämän vuoden heinäkuussa hän aloitti työt Mobile Solutions -yksikön johtajana kun Nokian organisaatio jakautui kolmeen yksikköön (muut ovat Mobile Phones ja Markets). Vanjoki onnistui aiemmassa tehtävässään nostamaan Nokian maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi.



Markkinatutkimusyhtiö CCS Insight arvelee että Vanjoen jälkeen tullaan näkemään vielä lisää johtajamuutoksia Nokiassa. Seuraajaa Vanjoelle ei olla vielä ilmoitettu.

Nokian kurssi Helsingin pörssissä on vajaan kahden prosentin nousussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (5)

mietaas
mietaas

1

pitkästä aikaa hyviä uutisia nokialta... kurssi nousee kohisten. tyhmempikin ymmärtää miksi!!!

nyt voi meikäläisetkin nukkua levollisin mielin. johtajavaihdokset toteutettiin todella hyvin, toiselle "veljeksistä" annettiin potkut ja toinen ymmärsi erota ennenkuin olisi saanut potkut.

nyt on kehityksen tulpat saatu raivattua pois... tästä on vain yksi suunta, ylöspäin.

t. osakkeenomistaja

Vastaa
miksuh2
miksuh2

3

@1

Sinä et kyllä puheistasi päätellen ole mikään osakkeenomistaja, joten lakkaa esiintymästä sellasena. Vai onko osakkeenomistajat oikeasti noin pahasti pihalla joka asiasta?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.