ZTE suunnittelee Windows Phone -puhelimia ensi vuodeksi

3
Teemu Laitila

ZTE suunnittelee Windows Phone -puhelimia ensi vuodeksi
Suomessa jättimäisen suosion Blade-puhelimellaan saavuttanut kiinalainen ZTE on vahvistanut yhtiön suunnittelevan Windows Phone -käyttöjärjestelmällä varustettujen puhelinten tuotantoa. Ensimmäiset mallit on tarkoitus saada markkinoille vuoden 2012 aikana.

Yhtiön Englannin edustajan mukaan ZTE kuitenkin tarkkailee uuden alustan suosiota ja aikataulua voidaan myös tarvittaessa nopeuttaa, jos kysyntä kasvaa odotettua nopeammin. ZTE:n tuotteiden pääpaino on silti Android-puhelimissa.

Suurimman kysynnän kohteena oleva alusta tulee olemaan ensisijainen kehityskohde. Windows Phone 7 -alustalle siirtyminen riippuu pitkälti markkinoiden tilanteesta.
ZTE



ZTE on voimakkaasti profiloitunut halvemman hintaluokan valmistajaksi ja yhtiön Windows Phone -suunnitelmat antavat lisävahvistusta Microsoftin suunnitelmille höllätä laitteiden tiukkoja vaatimuksia. Nokian kannalta ZTE:n liittyminen Microsoftin käyttöjärjestelmän käyttäjäksi on lähinnä hyvä asia kilpailun kiristymisestä huolimatta. ZTE:n mukaantulo antaa Windows Phone -alustalle volyymia, jota tarvitaan vahvan ekosysteemin rakentamiseen.




Android- ja Windows Phone -laitteiden lisäksi ZTE suunnittelee julkaisevansa tulevaisuudessa myös MeeGoon pohjautuvia mobiililaitteita.

Maailman neljänneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi noussut ZTE teki viime vuonna erittäin hyvän tuloksen ja yhtiön liikevoitto kasvoi 32 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tänä vuonna yhtiö on ennustanut toimittavansa pelkästään Euroopan alueella 24 miljoonaa mobiililaitetta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (3)

mikkokk
mikkokk

3

Vahva ekosysteemi on tosin hyväksi lähinnä msft:lle. Ei laitevalmistajille. Vrt tietokoneet, marginaalit jossain -5% ja 10% välissä bulkkaajilla. Ne jotka haluavat lihavammat katteet käyttävät muuta kuin msft:n "ekosysteemiä" (eli Apple).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.