Sonera: mobiilidatan hinnoissa nostopaineita

13
Teemu Laitila

Sonera: mobiilidatan hinnoissa nostopaineita
TeliaSonera suunittelee datapakettien hintojen nostoa kompensoidakseen puheluiden ja tekstiviestien vähenemisestä johtuvaa liikevaihdon laskua. TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiö kuitenkin onnistui puolustamaan ydinliiketoimintaansa tiukentuvasta hintakilpailusta huolimatta.

Älypuhelimen yleistymisen myötä yhä suurempi osa puhelimen käytöstä perustuu datapalveluihin. Nybergin mukaan muutokset asiakaskäyttäytymisessä vaativat yhtiöltä muutoksia hinnoittelumalleihin.

"Olemme olleet alan eturintamassa kertomassa kannastamme, jonka mukaan puheluhintojen laskiessa entisestään, datan käytön sekä sen hinnoittelun tulisi paremmin vastata toisiaan", Nyberg kertoo osavuosikatsauksessa.

Nybergin mukaan TeliaSonera on ollut myös alan kärkijoukoissa ottaessaan käyttöön portaittaisen hinnoittelun ja datapaketit. Lisäksi yhtiö ilmoitti jo aiemmin keväällä aikovansa ottaa käyttöön erillisen hinnoittelun VoIP-palveluille. VoIP-palveluiden kuten Skypen erillinen hinnoittelu otetaan käyttöön aluksi Espanjassa ja myöhemmin kesällä Ruotsissa, jossa erillishinta astuu voimaan kesästä alkaen uusien liittymäpakettien ostajille.



Osavuosikatsauksessa otetaan kantaa myös Soneran heikkoon menestykseen Suomessa, mikä on edelleen yhtiön toisiksi suurin markkina-alue Ruotsin jälkeen. Yhtiö pyrkii vahvistamaan Sonera-brändiä ja markkinaosuutta palkkaamalla uuden toimitusjohtajan.

Numeroiden perusteella TeliaSoneran tulos alitti hieman odotukset, mutta ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli silti kolme prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Vaikka yhtiön liittymien määrä kasvoi globaalisti, Suomessa liittymät vähenivät runsaalla 30 000 liittymällä edelliseen neljännekseen nähden.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (13)

daimaah2
daimaah2

1

Käviköhän Soneralla mielessä, että Soneran heikko menestys Suomessa voisi johtua juurikin artikkelissa mainituista asioista kuten järjettömästä hinnoittelusta (vrt. muut operaattorit). Voipista veloittaminen erikseen ei varmasti nosta Soneran arvostusta Suomessa, saati missään muussakaan maassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
skypesäästöt (vahvistamaton)

2

Hah. Ei yhtään mikään ihme, jos ei menesty, kun tollasia ideoi. Itse käytän jatkuvasti Skypeä säästääkseni kännykkälaskussa. Eipä tarvitse heidän asiakkuutta harkita.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
niini (vahvistamaton)

3

Pitäisi olla vain hinta reilulla datapaketilla, ja tekstarit ja puhelut veloituksetta siihen kylkeen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
TELE-SWEDEN (vahvistamaton)

4

Ehkä Soneran kannattaisi laskea datan katto 40Mt:sta 4:n Mt:n.. Hidasta jo sitten ja saada täten asiakkaat tilaamaan se nopeampi & suuremmalla rajoituksella oleva datayhteys liittymäänsä.

Vastaa
johtaja59
johtaja59

5

Soneran datakatot on kuitenkin liioiteltuja, joten niistä voisi raapaista 90% pois ja on taas kaistaa. Rajattomat & edulliset datapaketit on kilpailijoita varten

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

6

Sonera muuttaa laskutusta asiakkaan kannalta todelal monimutkaiseksi, joten se ei tiedä kuin paljon valituksia ja käräjiä.. Jos Matti Meikäläinen ostaa puhelimen ja datapaketin niin se ei todellakaa nymmärrä mitään eroa netin ja Skypen käyttämisen välillä, samalla hinnallahan se menee tietokoneellakin.

No alamäki vaan jyrkkenee. Minä voisin mielelläni vaihtaa Soneralle, jos hinnoittelu tulisi edes lähelle samaa tasoa kuin muilla kilpailijoilla. Soneran brändi on mielestäni paljon muiden yläpuolelal ja sitä pidetään varmasti kaikkein toimivimpana. Mutta samaan aikaan sitä pidetään suurinpana rosvona mm. menneisyyden takia, mutta myös aivan järjettömien hinnoittelumallien vuoksi (korkeammat hinnat kuin muilla, pahemmat rajoitukset datassa, 30s sykleihin perustuva hinnoittelu, aloitusmaksut)..

Kuolo korjaa ja saisi korjatakin..

Vastaa
pitokokka
pitokokka

7

Eikös se Sonera muinoin mainostanut katollisia datapaketteja sanakääntein "käytännössä rajoittamaton"?.

@3 Tavallisissa tekstari & puhepaketeissa on hyvät katteet, ettei niiden veloittamisesta haluta luopua. (isot organisaatiot osaavat kyllä kilpailuttaa firman puhe- ja dataliikenteen).

Kehitys on vain kulkenut siihen suuntaa, että yhä useampi ns. tavallinen käyttäjä käyttää skypeä, meseä yms. ja naamakirjasta näkee kavereiden kuulumisia ilman pitkiä puheluita. Sähköpostit vähentävät myös ns. turhia puheluita tai tekstareita.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Good Bye Sonera (vahvistamaton)

8

Sonera on ollut ja on edelleen se "laadukkaampi" operaattorivaihtoehto - siis niille, jotka haluavat maksaa maksimaalisen hinnan kaikesta. Sonera alkaa kaikenkaikkiaan oleen aikansa elänyt operaattori, millä ei ole tavalliselle kuluttajalle mitään annettavaa. Vähän kuin Nordea pankkikin, tyhmiltä rahat pois.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

9

Menee offtopiciksi, mutta miten ihmeessä Nordea eroaa kilpailijoistaan? Asiakaspalvelu toimii ja eivät taida rahastaa sen enempää kuin muutkaan..
nimimerkki: Tuleva entinen Nordean asiakasko?

Vastaa
akse
akse

10

Sonerallahan on jo DATAKATTO. Jos puhut paljon Skypellä, niin joudut ostamaan lisää dataa. Ei jumalauta :)

Itellä on kyllä Sonera ollut 90-luvulta lähtien (tai Tele se silloin oli). On niin pienet puhelumäärät, että ei oo tarvinu vaihtaa. Data maksaa nyt 12e / 20gigaa täydellä nopeudella. Soneran nopeudet ei oo kyllä muiden tasolla, mutta on sitä tähä asti pärjänny, kun ei tolla puhelimella tarvii niin paljo latailla.

Toi datakatto oli jo melkeen semmoi vaihtamisen arvonen juttu, mutta ei sitte jaksanu kun ei se mun aiempi 1gigan kattokaan menny yli koskaan. Jos jotain tuommoista skype pelleilyä alkaa tulee niin se on tervemenoa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

11

10@
>Sonerallahan on jo DATAKATTO

On muillakkin datapaketeja ja Sonera myy Telen nimellä ns. katotonta.

@uutinen
>Sonera: mobiilidatan hinnoissa nostopaineita

Vaihteeksi klikki kalastelua, uutisessa puhuttu mitään suomen Soneran data hintapaineista, vaan konsernista jolla hyvin eri tilanteissa olevia operaattoreita.

Vastaa
Curvy2
Curvy2

12

minä olen vuosien mittaan saanut niin tympeän kuvan koko Tele/Sonerasta. Esimerkkejä:
- Ekat NMT puhelimet tuli ja testailtiin. Löyty katvealueita. Vastasivat aspassa:" Sinne ei uusia tukiasemia tehdä."
(Radiolinja kun teki, niin oli telenkin pakko).
- Upottivat piuhat maahan ja seinään tuli kaapeli, jossa oli 5 eri linjaa. Tiedustelin siitä tietsikalle omaa linjaa. Vastaus oli:"Se maksaa noin 1000 MK" Sanoin että hommaan mieluummin kännykän ja operaattori ei ole tele/sonera. Siellä ne piuhat ovat nyt maan alla lahoomassa.
- Tuorein oli Varkaudesta kun vaimoke valitti langallista yhteyttään. Nopeus oli jotain 0. luokkaa. Vaikka 8 maksettiin. Pianhan ne kävivät fixaamassa, mutta jos asiakas ei ymmärrä valittaa, niin mitään ei takuulla tapahdu. Eikö tavaran toimittajalla pitäisi olla vastuu?
Joillakin operaattoreilla ei ole mitään Datakattoa. Sonera kai vaan nyt yrittää taas rahastaa lisää. kannattaa vertailla jos paljon käyttää nettiä ja imuttaa.

Vastaa
krkr1
krkr1

13

oli soneran mokkula MAX-nopeudella 2011 elokuulle.(24kk soppari) peltolammilla (tre). edgellä mentiin. nyt saunal 2mb sisään ja 1mb ulus(hspa+),luvattiin nopeuksia! enkka n,6mb/s.näillä mennään v.2013 syksyyn.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.