Samsung varoittaa lankeamasta 4G-huijaukseen

4
Teemu Laitila

Samsung varoittaa lankeamasta 4G-huijaukseen
Suomalaisten tiedot 4G-tekniikasta sekä sen hyödyistä ovat vielä verrattain vähäiset, käy ilmi Samsungin TNS Sifolta tilaamasta tutkimuksesta. Silti yli puolet tutkimukseen osallistuneista haluaisi seuraavan mobiililaitteensa tukevan uutta tekniikkaa. Samsungin mukaan heikko tietotaso altistaa ostajat huijaukselle.

Tutkimuksen mukaa vain neljännes vastaajista tiesi mitä 4G-tarkoittaa ja vajaa viidennes ei ollut kuuullut sitä laisinkaan. Vähän yli puolet eli loput 57 prosenttia olivat kuulleet 4G-termin, mutta eivät tienneet tarkemmin sen merkityksestä.

Samsungin mukaan heikko tietotaso altistaa ostajat huijaukselle. Yhtiö on huolissaan siitä, että asiakkaille myydään 4G-laitteita, jotka eivät kuitenkaan toimi Suomen matkapuhelinverkoissa. Esimerkiksi Samsungin kilpailija Apple joutui hankaluuksiin mainostaessaan keväällä julkaistua uutta iPadia 4G-termillä. Applen tabletti tukee kuitenkin vain Pohjois-Amerikassa käytettyjä LTE-verkkoja, minkä vuoksi yhtiö joutui poistamaan 4G-termin laitteen mainosmateriaaleista jälkikäteen.



Tutkimuksen julkaisun ajankohdasta voisi vähänkään vilkkaammalla mielikuvituksella vetää yhteyden tämän illan odotettuun iPhone-julkistukseen. Ennakkohuhuissa uuden iPhonen on veikkailtu tukevan myös Euroopassa käytettyjä 1800 ja 2600 MHz:n LTE-taajuuksia, mutta Applelle siruja toimittavalla Samsungilla saattaa olla tarkempaa tietoa tulevasta julkaisusta. Jos Applen iPhone ei edelleenkään toimi suomalaisissa 4G-verkoissa, useampia 4G-laitteita tällä viikolla julkistanut Samsung halunnee varmistaa, että 4G-termiä ei käytetä löyhin perustein tulevaisuudessakaan.

Suomessa kaikilla operaattoreilla on jo omat LTE-tekniikkaan perustuvat 4G-verkkonsa, mutta operaattoreista Elisa ja DNA käyttävät 4G-termiä myös 3G-tekniikkaan perustuvasta puolet hitaammasta DC-HSPA+-tekniikasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (4)

daim0n
daim0n

1

Kyllä ne muutkin ihan samanlailla mainostaa olematonta todellista 4g verkkoaan kuin pelkkä Elisa ja DNA. Jossain Helsingissä saattaa olla LTE verkko jossain pystyssä .. loppu Suomi painaa edelleen tupla 3G:llä (vaikka virallisestihan sekin 4G:n piiriin on hyväksytty, jotta markkinoijia ei voida syyttää ***tuksesta) .. puhumattakaan sitten alueistä jossa ei mikään toimi ..

Vastaa
yussef
yussef

2

@1: PPO:lla on pohjanmaalla ollut 4G verkko jo kauan. Muualla Suomessa se rajoittuu yhä muutaman suuren kaupungin keskusta-alueelle.

Vastaa
johtaja59
johtaja59

4

ITU:lta oli mielestäni erittäin typerää hyväksyä 3G DC myös 4G yhteydeksi. Ei se operaattoreiden vika ole.
4@ joko 4G DC liittymiä / päätelaitteita on jossain saatavilla?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.