Google julkaisee uutta 29. lokakuuta

2
Valtteri Ahonen

Google julkaisee uutta 29. lokakuuta
Google on kutsunut lehdistöä paikalle tilaisuuteensa New Yorkiin 29. lokakuuta. Luultavasti siellä nähdään ensimmäisen kerran virallisesti uusi Nexus-puhelin, sekä mahdollisesti myös Androidin seuraava päivitysversio.

Kutakuinkin kaikki internetmediat alkavat olla samaa mieltä siitä, että todennäköisimmin uusi Nexus tulee LG:ltä. Puhelin tulee huhujen mukaan pohjautumaan Optimus G -malliin. Luultavimmin koneistosta löytyy neliytiminen Snapdragon S4, 2 GB RAMia ja näyttö, joka on oletetusti 4,7-tuumainen ja käyttää 1280 x 768 resoluutiota.

Suurin kysymysmerkki toistaiseksi on varmaankin se, millä ohjelmistoversiolla uusi Nexus julkaistaan. Jelly Beanista on vain vähän aikaa, ja sen käyttäjäkunta on vielä Android-kentällä kapea, joten olisi ehkä hieman yllättävää, jos Google toisi jo uuden isomman päivityksen. Todennäköisemmin kyseessä on jokin pienempi uudistus, joka jatkaa vielä versionumero 4:n alla.

Tapahtumaa voi seurata osoitteessa http://www.youtube.com/Android sitten kun sen aika on.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Google Pixel 9 Pro – hinta laskenut -29%

Google Pixel 9 Pro
599 € DNA
1149 € Verkkokauppa.com
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 843 €

Xiaomi Poco F6 Pro – hinta laskenut -22%

Xiaomi Poco F6 Pro
559 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 715 €

Oppo Reno 14 – hinta laskenut -20%

Oppo Reno 14
399 € Power

Alin hinta viikko sitten: 499 €

Nothing Phone (3a) – hinta laskenut -17%

Nothing Phone (3a)
299 € Gigantti
299 € Elisa
339 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 359 €

Kommentit (2)

tonttila
tonttila

1

Onko tässä jotain uutta tai erilaista verrattuna suunnilleren kaikkiin (äly)puhelimiin mitä tänä vuonna on julkaistu? No ei ole. Sama tekniikka, prossut, näytöt, käyttikset...

Tää on niin tätä. Kaikki julkaisee saman puhelimen eri nimellä.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

2

No eihän tätä ole vielä julkaistu, joten ei tietoa mitä sieltä tulee... ja vanilla Android on jo itsessään kiinnostava.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.