Näyttöjen koko kasvaa yhä, Huaweilta tulossa 6,1 tuuman Android-puhelin

17
Teemu Laitila

Näyttöjen koko kasvaa yhä, Huaweilta tulossa 6,1 tuuman Android-puhelin
Puhelinvalmistajien keskinäinen kilpailu siitä, kenellä on isoin, on jo pitkään keskittynyt näyttöjen kokoon. Mittauskilpailu johtaa aina jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa voittajan aseman tavoittelu ei ole enää varsinaisesti kenenkään etu. Huawei on saattanut ylittää sen rajan uudella tammikuussa julkaistavalla puhelinmallilla.

Huawei-pomo päätti esitellä jättiluuria yleisölle jo ennen julkistusta kiinalaisessa Huawein myymälässä. Ascend Mate -nimisen puhelimen näyttö on huimat 6,1 tuumaa ja se toimii Full HD -resoluutiolla. Toisin kuin muut lippulaivamallit, Ascend Mate ei sisällä Qualcommin järjestelmäpiiriä, vaan HiSilicon K3V3 -piirin neljällä 1,8 GHZ:n taajuudella toimivalla prosessoriytimellä. Isoon puhelimeen mahtuu myös iso akku, jonka kapasiteetti on 4000 mAh. Puhelimen kerrotaan olevan vain 9,9 millin paksuinen



Laite on tarkoitus esitellä virallisesti tammikuun alkupuolelle järjestettävillä CES-messuilla. Se tullaan hinnoittelemaan Kiinassa noin 3000 juaniin eli noin 370 euroon. Jos laite saapuu Euroopan markkinoille, hinta kuitenkin todennäköisesti nousee lähemmäs muiden vastaavien laitteiden 600 euron tasoa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Uusimmat puhelimet

Kommentit (17)

Bodomed
Bodomed

1

Ois aika lyömätön kapistus tuossa hintaluokassa jos vaan jäis tohon 370€! Siinä jäis moni saman hintainen tablettikin ostamatta. :P

Vastaa
kranaatti
kranaatti

2

no mutta eikös tämä mene jo melkein tablettien osastoon? jos haluaa ostaa pienemmän kuin tab, mutta suurempi kuin älypuhelin, tämä olisi sille täydellinen vaihtoehto

Vastaa
Orobash
Orobash

7

Montakohan milliä toi Samsung Galaxy Note 7 tai Tab 2 seiska on tuota tulevaa huaweita isompi?
Muutamia millejä ja miltei samat ominaisuudet?
Jotenkin toi 6" on vähän turha koko (samoin kuin 5").
Tuossa 4":n koossa on sentään tarpeeksi eroa.

Vastaa
akse
akse

8

@7 onhan tossa tilavuuttakin aika paljon enemmän kuin 3.5-4":ssa puhelimissa mihin sen ison akun saa tungettua.

Samalla taas iso näyttö kuluttaa enemmän virtaa.

Vastaa
teme565
teme565

11

Niin se maailma muuttuu. 2000-luvun alkupuoliskolle asti kisailtiin siitä, kuka onnistuu tekemään pienimmän puhelimen. Nyt sama kisa toisinpäin.

Vastaa
ric_91
ric_91

13

@13. Komppaan sua täysin. Itsellä Note1 ja kyllä taskussa olisi tilaa vielä isommalle luurille. Valittajat painukoot ******* ;) Kun resot on Note1 1280x800 ja Note2 1280x720 niin noihin 6+ tuuman puhelimiin valitsisin ehottomasti 1080p näytön!

Vastaa
M4cor
M4cor

14

Kyllä se on niin että ne jotka väittävät rajan olevan 4" niin onhan se aivan selvää että sen rajan määrittää yksin lompakko. Puhumattakaan niistä jotka väittävät ettei taskuun mahdu, hel***ti minulla on farkut joiden vyötärö on kokoa 32, ja voin sanoa että taskuun mahtuu per**le vaikka 10 kappaletta HTC:n One X luureja.

Jos ei rahat riitä isompiin luureihin niin mitä hyötyä siitä on tulla tänne itkemään ja keksimään jotain selityksiä. Ei siinä mitään vikaa ole ettei ole varaa ostaa viimistä huutoa olevaa luuria.

(Kaikki iLuurien omistajat voivat ingorettaa viestini täysin, teidän mielestä 4" on aivan liian suuri näyttö puhelimeen kunnes Apple sellaisen puhelimen valmistaa.)

Vastaa
samfin
samfin

15

Taitaa M4cor ÄO olla myös sen 32?? Aika saibaa kirjoittelet vai oletko täysi trolli? Itse varmaan ostelet velaksi ja osamaksuilla? Aika väite jos yksinomaan lompakko määrittää ihmisten mielipiteet mitä ihmiset mieltävät omakseen mitä puhelimen kokoon tulee.

Itsellä 4,5" puhelin ja maksoi sen 600 ja itselle tämä on maksimi koko.

Vastaa
R3DgRu
R3DgRu

17

Itellä toisessa taskussa Nexus 7 ja toisessa ZTE Blade. Jos Nexus 7 olisi puhelin, niin Blade jäis pois ja käyttäisin vain Nexusta. Helposti 7 tuuman tabletti menee korvalle ja taskuun. Tuohon täppäriin tottuneena ihmettelin kaverin s3: sta, että miten pieni se oikein on. Yhdelläkin kädellä käytti hyvinkin ilman ongelmia. Tuo LG on kyllä saatava. Vielä jos hinta on 370€ niin... :D

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.