Windows Phone 8:n uusittu YouTube-sovellus toimii paremmin musiikkisoittimena

9
Teemu Laitila

Windows Phone 8:n uusittu YouTube-sovellus toimii paremmin musiikkisoittimena
Microsoft on päivittänyt Windows Phone 8:n virallisen YouTube-sovelluksen. Uusittu sovellus on ladattavissa sovelluskaupasta ja jos edellinen versio on asennettuna, päivitys saapuu automaattisesti.

Mukana on esimerkiksi päivityksiä sovelluksen käyttöliittymään, jonka luvataan helpottavan soittolistojen rakentamista ja selaamista. Uusittu sovellus osaa myös hyödyntää paremmin käyttöjärjestelmän tapahtumaruutuja, joiden avulla puhelimen kotiruudulle voi liittää yksittäisiä videoita, kanavia, soittolistoja tai jopa hakutermejä. Lisäksi sisällön jakamista kavereille on helpotettu.

Ehkä merkittävin uudistus on kuitenkin mahdollisuus pelkästään kuunnella videoita ilman, että ruutu on päällä. Uudistus helpottaa YouTuben käyttöä musiikkisoittimena. Puhelimen ruudun sammuttaminen kesken videon toiston ei onnistu edes Androidin virallisessa YouTube-sovelluksessa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentit (9)

Kuveerty
Kuveerty

1

Tuo tube-toisto ruutu pimeänä on hieno juttu! Itsellä ei ole kyllä wp8-laitetta jolla siitä pääsisi nauttimaan mutta saisi yleistyä youtube-sovelluksiin kaikille alustoille vaihtoehtoisena asetuksena. Monta kertaa on tullut soitettua kappaleita esim. autossa youtubesta puhelimella ja ei voi lukita näyttöä silloin..

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

3

Ah, enpä tiennytkään eikä kaverikaan tiennyt 4S:ssään olevan. Oletin ettei olisi kun noi uutisessa korostetaan ettei onnistu _edes_ Androidin sovelluksessa.. Jännä korostus :)

Vastaa
Taeco
Taeco

4

@2 Onko se kolmannen osapuolen tekemä sovellus? Meinaa kaveri juuri viime sunnuntaina valitti kahvipöydässä, että youtube menee pauselle, jos sovelluksesta siirtyy muualle. Hänellä on 4s käytössä.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

6

Kyllähän tuo Androidissakin toimii kolmannen osapuolen sovelluksessa. (Ainakin muistan itse testanneeni sellaista.) Ja varmaan jollain kikalla myös virallisessa sovelluksessa.

Mutta nyt korostettiin, että edes Androidin virallisessa Youtube-sovelluksessa, ei ole tätä. Mikä on erityisen mielenkiintoista, koska Googlen luulisi suosivan tässä omaa alustaansa.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

8

No niin. Sehän kyllä selittääkin. Uskoinkin tuon taustasoiton rajoituksen ennemmin tarkoitukselliseksi, kuin miksikään muuksi.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

@4
iOS:n YouTube sovellus on aiemmin osannut soittaa audiota sekä taustalla että ruutu pimeänä. Ominaisuus on ollut sekä silloin kun sovellus oli Applen tekemä että viimeisen noin vuoden aikana kun Google on huolentinut sen päivittämisestä. Uusin versio ei tätä ominaisuutta tue. Tarkkaa syytä muutokseen en tiedä, luultavasti joku Googlen ja oikeudenomistajien välinen juttu.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.