Sonyn objektiivikamerat muuntavat älypuhelimen järjestelmäkameraksi

8
Manu Pitkänen

Sonyn objektiivikamerat muuntavat älypuhelimen järjestelmäkameraksi
Sony on esitellyt IFA-messuilla uudenlaisia objektiivikameroita, jotka ovat käytännössä järjestelmäkameran objektiivia muistuttavaan pakettiin puristettuja kameroita, joita voi käyttää esimerkiksi älypuhelimien lisälaitteena.

Objektiivikamerat toimivat itsenäisesti, mutta Android- ja iOS-puhelimille saatavilla olevan sovelluksen ansiosta niitä voidaan ohjata myös älypuhelimen avulla. Kamerasta löytyy kiinnitysmekanismi puhelinta varten, mutta ohjaus onnistuu vaikkei kameraa pitäisikään kiinni puhelimessa. Riittää että puhelimen ja kameran parittaa NFC:n avulla, minkä jälkeen laitteet keskustelevat toistensa kanssa langattomasti.

Sonyn esittelemistä DSC-QX100 ja DSC-QX10-kameroista löytyy laukaisupainike, muistikorttipaikka ja akku – näyttöä niissä ei ole. QX100-mallissa on 1/1,0" kenno (13,2 mm x 8,8 mm). Kennosta löytyy 20,2 miljoonaa pikseliä, joiden koko on 2,4 mikronia. Objektiivin aukkosuhteeksi kerrotaan F/1,8-4,9 ja polttoväli on 10,4-37,1 mm (kinovastaava: 30-108 mm).



QX-10:n 1/2,3" kennossa on vuorostaan 18,2 miljoonaa pikseliä, joiden koko on 1,3 mikronia. F/3,3-5,9-tasoisen objektiivin polttoväli on 4,45-44,5 mm (kinovastaava: 25-250 mm). Videokuvaus on mahdollista molemmissa kameroissa 1440x1080 pikselin tarkkuudella.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (8)

Lumikki
Lumikki

1

Lavea on uutisen laatumääritelmä, kun puhutaan leikakalu lisälaiteista kuin ne muuttaisivat kännykän järjestelmäkameraksi.

Vastaa
G0lden_Kebab
G0lden_Kebab

2

Mietin vaan, että mikä käyttäjäryhmä näitä ostaa?

Ammattikuvaus maailmassa noita kutsutaan leluiksi.

Kunnon pokkari manuaali säädöillä pesee aina tuollaisen säätö härpäkkeen 100-0.

Eikä voi väittää, että tuollainen lieriö mahtuisi helpommin taskuun.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

3

Minusta nämä ainakin ovat ihan milenkiintoisia härpäkkeitä. Paljon tietenkin riippuu näillä otettujen kuvien laadusta ja objektiivin hinnasta, mutta kaikenkaikkiaan vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmalta uutuudelta, kuin älykello.

Tuohon järjestelmäkamera nimitykseen: Järjestelmäkamera on kamera, jossa on irroitettava objektiivi, joten kyllä pienellä mielikuvituksella ja huumorintajulla voi sanoa, että nämä muuttavat kännykän järjestelmäkameraksi. Varsinkin, kun jutussa ei missään vaiheessa vihjata, että nämä kilpailisivat kuvanlaadussa edes harrastelijakuvaajan hinnat alkaen järkkärien kanssa.

Vastaa
tejji
tejji

4

Vaikka nimittäminen järjestelmäkameraksi on turhaa kännykällä ohjattavalle moduulille, on hyvä huomata QX100:n kuvanlaatu. Se on hyvinkin lähellä alemman luokan järjestelmäkameroita ja pesee pureview 808:n ja lumia 1020:n kamerat mennen tullen, sekä myös kaikki pokkarikamerat lukuunottamatta Sonyn omaa RX100 II:ta (760€).

RX100 on aika monella järjestelmäkameran omistajalla kakkoskamerana. Jos QX100:n käytettävyys ei ole surkea (mitä se voi kyllä olla), voi tälle tulla kysyntääkin.

Vastaa
G0lden_Kebab
G0lden_Kebab

5

@tejji

" ja pesee pureview 808:n ja lumia 1020:n kamerat mennen tullen, sekä myös KAIKKI POKKARIKAMERAT lukuunottamatta Sonyn omaa RX100 II:ta (760€)"

Kyl nytten tulee niin tietämätöntä juttua että, ei todellakaan voita "kaikkia pokkareita", Voihan tuo nyt jotakin alkaen hinnat canonin pokkareita pestä...

Satun tietämään aika paljon kuvauksesta/kameroista ja
Itsellä on esim järkkärin lisäksi leica d-lux 6 (leica summilux f1.4-2.3). joka taatusi on samaa tasoa esim tuon RX100 kanssa (leicassa parempi lasi muuten.)

Jos ottaisit selvää vähän kameroista ja perusasioista ennekuin lauot noin kirjavaa juttua.


+ ei RAW tukea eikä edes Manuaali ISO säätöä. Mikä vitsi.

Kiitokset päivän nauruista. lelu mikä lelu.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

6

@4

On kyllä jäätävää analyysiä. Tai riippuu mitä lasket "pokkarikameroiksi", mutta hyvä pokkarikamera pieksee kuvanlaadussa alemman luokan järkkärit. Ei-vaihdettavalla linssillä olevia TosiHyviä(tm) kameroita on markkinoilla jonkun verran, kuten @5 tuossa mainitseekin hyvän esimerkin.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

7

Järjestelmäkamera on tosiaan runko johon voidaan vaihtaa objektiivi.

Jos ollaan oikein tarkkoja niin tuota Sony:n laitetta ei voi kutsua järjestelmäkameraksi, koska se kenno on kiinni objektiivissa, joka tarkoittaa että siinä ei oikeastaan ole vaihdettavaa objektiivia, vaan vaihdetaan kameraa. Ideahan on vain että siinä siirretään kuvat "kamerasta" kännykkään langattomasti. Aiankin jos olen itse ymmärtänyt asian oikein.

Ihmiset eivät osta järjestelmäkameraa vain siksi että siinä voi vaihtaa objektia. Järjestelmäkamera ostetaan kuvanlaadun ja sen runsaiden ominaisuuksien takia. Nuo vaihettavat "isot" objektiivit vain ovat se asia joka mahdollistaa sen hyvän kuvanlaadun. Hyvä valovoima, pienet vääristymät jne...

Vastaa
Lumikki
Lumikki

8

Mitä tulee kameroihin yleensä niin joka luokasta löytyy huonoja ja hyviä. Sekä varmasti jonkin luokan parhaat voittaa seuraavan luokan huonoimmat, oli kyse mistä tahansa luokasta, kännykkäkamerat, pokkarit tai järjestelmäkamerat.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.