Onko tässä uusi Lumia 530?

1
Juha Tuppi

Onko tässä uusi Lumia 530?
Internetiin on vuotanut heikkolaatuinen kuva, joka väitetysti esittelee Microsoftin tulevaa Lumia 530 -älypuhelinta.

Kuvan julkaissut GeekOnGadgets-sivusto väittää sen olevan peräisin saatavilla olevia Windows Phone 8.1 -laitteita esittelevästä kuvastosta. Teknologiavuodoistaan tunnettu @evleaks paljasti maaliskuussa Nokia Rock -koodinimellä tunnetun laitteen olevan tuleva Lumia 530, ja samainen lähde kertoi viime viikonloppuna Lumia 530:n olevan matkalla Yhdysvaltoihin T-Mobile-operaattorille "Nokia Rise" -nimen alla. Tältä pohjalta kuvavuoto saattaisi olla aito ainakin ajoituksensa puolesta.

GeekOnGadgets havainnoi, että kuvan perusteella Lumia 530:sta ei löydy fyysisiä navigointipainikkeita eikä etukameraa. Laitteen kooksi lähde arvioi 4,3 tuumaa. Muuten älypuhelimen ulkoasu vaikuttaa ottaneen mallia tuoreista Lumia 630 ja 635 -älypuhelimista pyöristetympien kulmien muodossa verrattuna sen edeltäjään Lumia 520:een. Kyseessä tulee todennäköisesti olemaan edeltäjänsä tavoin edullisen hintaluokan laite.



Väitetyn vuotokuvan herättämän keskustelun perusteella yleisö toivoisi puhelimelta parannuksina ensisijaisesti gigatavua keskusmuistia ja LED-salamaa, jotta se kykenisi jatkamaan edeltäjänsä huimaa suosiota hinta- ja laatusuhteeltaan erinomaisena Windows Phonena. Jäämme siis odottelemaan jatkopaljastuksia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Samsung Galaxy A14 5G – hinta laskenut -23%

Samsung Galaxy A14 5G
99 € DNA
129 € Power
155 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 129 €

Realme 11 Pro – hinta laskenut -21%

Realme 11 Pro
352 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 445 €

Motorola Moto Razr 2022 – hinta laskenut -17%

Motorola Moto Razr 2022
962 € CDON
1157 € Bigbox

Alin hinta viikko sitten: 1156 €

Nokia C02 – hinta laskenut -14%

Nokia C02
79 € Prisma Verkkokauppa
98 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 92 €

Kommentit (1)

himpo
himpo

1

Ostin ihan mielenkiinnosta Nexus 7 '13 tabletin päästäkseni kokeilemaan noita näytössä olevia näppämiä, ja ei enää juuri innosta fyysiset tai hipaisut jotka jumittaa laitteen yhdellä laidalla.

Ainut ongelma on ettei tiedä mitenpäin laite on kun sen poimii kätösiin kun se virtanappi on edelleen fyysisenä siellä kyljessä, tähän toki auttaisi se että näytön tupla näpäytyksellä se lähtisi päälle.

Myös kaikki softat ei vielä osaa olla kokonäyttötilassa niin että napit ei vie tilaa, toiset osaa, ja napit saa esiin pyyhkäisemällä ylhäältä.

Mutta MS on siis menossa mielestäni oikeaan suuntaan, jotkut toki voivat vastustaa tätä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.