Nokia N76

Markus Lehtiniitty

Päivän yllättävin, pirtein ja hauskin julkistus oli ainakin omasta mielestäni ehdottomasti Nokia N76. Tosin ei tällaisen mallin tulo niin hirveä yllätys ollut, olihan tästä liikkunut huhuja ja kuvia protoistakin jo kauan sitten. Mutta valmius yllätti. Pitkästä aikaa Nokia onnistui yllättämään positiivisesti allekirjoittaneen julkistaessaan uutta puhelinta.

Tarkat tekniset speksit ja tiedot löytyvät Puhelinvertailu ja -hakutietokannastamme, tässä linkkiä: Nokia N76. N76 on jo tullut myyntiin ja sen voi hankkia esimerkiksi KLC.fi-nettikaupasta. Hintaa on alle 500 euroa. Katso tästä N76 musta ja N76 punainen. Toinen kauppa, jota suosittelemme, on Pixmania.com.



Nokia N76

Mikä sitten tekee N76:sta niin jännittävän puhelimen? No, ensinnäkin Nokia on vihdoin saanut laihennettua mallejaan viime aikoina ja N76:n kohdalla paksuus asettuukin melko pieneen lukemaan 13,7 mm. Tämähän on täsmälleen yhtä paljon kuin esimerkiksi Motorolan RAZR V3i:ssä. Mutta N76 vie ominaisuuspuolella RAZR:ia kuten tahtoo. Ja Nokia ei ole epäonnistunut muotoilussa vaan N76 näyttää erittäin houkuttelevalta, toki kaikilla on omat mielipiteensä varmasti. N76:n näppäimistö muistuttaa RAZR:in tyyliä, kuten myös puhelimen alaosa on kuin RAZR:ista myöskin.

Luettelen tässä nyt hieman sentään N76:n ominaisuuksia, vaikka ne vertailun puoleltakin löytyvät. Symbian + S60, microSD-muistikorttipaikka, dokumentinkatseluohjelmistot, 3G/WCDMA, videopuhelut, mainio nettiselain, hyvät sisä- ja ulkopuolen näytöt, 2 megapikselin kamera QVGA-videokuvauksella ja musiikkisoitin. Sokerina pohjalla N76:sta itsestään löytyy 3,5 mm:n standardi kuulokeliitin. Vihdoin ei enää turhia adaptereita tai johtoja.

Toki myös N76:sta uupuu jotain, mutta mielestäni se ei ole nyt niin merkityksellistä. Kamerassa ei ole automaattitarkennusta ja joku voisi valitella WLAN:in puutetta, kun siihen on jo monissa malleissa totuttu. Ja painoakin on ehkä hieman liikaa, 115 grammaa.

Mutta ei anneta äskeisten negatiivisten puolten haitata. Nokialla on N76:ssa myyntihitti. Tällaisia julkistuksia tarvittaisiin lisää, hyvä Nokia, että alatte vihdoin päästä jyvälle, millaisia puhelimia monet ovat kaivanneet. Tyylikästä, ohutta, ei liian suurta, mutta silti hyvin ominaisuuksin.

Tuli markkinoille vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä. Lisätietoa vielä Nokiankin sivuilta, täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Apple iPhone 16 Pro – hinta laskenut -30%

Apple iPhone 16 Pro
879 € iPhonetalo
1259 € Proshop
1259 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 1259 €

Xiaomi 14 – hinta laskenut -19%

Xiaomi 14
630 € Hobby Hall
732 € CDON
1099 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 777 €

Samsung Galaxy XCover 7 Pro – hinta laskenut -18%

Realme 12 Pro – hinta laskenut -16%

Realme 12 Pro
402 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 481 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.