Minne Motorola on menossa?

3
Markus Lehtiniitty

Motorola MOTORIZR Z6 Motorola esitteli CES-tapahtumassa tällä viikolla kaksi uutta matkapuhelinmallia sekä lisäksi kaksi uutta lisävarustetta.

Mutta minne Motorola on menossa? Viime viikolla Motorola julkisti, että sillä on ollut vaikeaa vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä. Ilmeisesti Nokia kiersi loppuvuodesta hintaruuvin erittäin tiukalle, sillä myös Samsungin tulos oli laskusuunnassa puhelinten osalta. Motorola ilmoitti, että se jää sekä liikevaihto- että tulostavoitteestaan vaikka puhelimia oli myyty uusi ennätysmäärä sekä sen, että tavoitteista jääminen johtuu nimenomaan puhelindivisioonasta. Oli siis luultavasti myyty enemmän aiempaa halvemmalla ja pienemmällä katteella.

Motorola tunnusti myös mallistonsa tietyt heikkoudet. Uusi KRZR-malli ei ole menestynyt kuten Motorola odotti ja RAZR alkaa jo hiipua ja sen myyntihinta on laskenut melko matalaksi.



Mihin Motorola siis suuntaa nyt CES:in perusteella? CES oli melko vaisu Motorolan osalta.


Motorola julkisti CES:issä kumppanuudet Yahoo!:n, Warner Musicin, RealNetworksin ja Microsoftin kanssa. Samanlaiset sopimukset löytyvät jo pitkälti myös Nokialta. Merkittävin uusista yhteistyöjulkistuksista on yhteistyö Microsoftin kanssa.

Motorola julkisti CES:issä uuden MOTOMUSIC-alustan. Tähän astihan Motorolan puhelinten musiikkipuolen ominaisuudet ovat olleet naurettavan huonot. MOTOMUSIC:in pitäisi muuttaa asiaa, sillä musiikkipuhelimet ovat yksi tärkeä kasvava matkapuhelinmarkkinoiden osa. Motorola on irtautunut surullisesta Apple-yhteistyöstään ja nyt kumppanina musiikissa onkin Microsoft.

Ensimmäinen MOTOMUSIC-laite on Motorola MOTORIZR Z6, joka on Z3:n hieman uudistettu malli. Itse asiassa ominaisuuksissa erot ovat aika lailla pieniä päivityksiä, mutta käyttöjärjestelmän osalta on tapahtunut erittäin suuri muutos: Z6 toimii nyt Motorolan uudella Linuxiin perustuvalla suljetulla järjestelmällä, joka on huomattavasti kehittyneempi kuin vanha. Jännää sinällään, että on Linux-pohjainen puhelin ja yhteistyökumppanina musiikin saralla on Microsoft...itse asiassa Z6:n soitin on Windows Media Player 11, Linux-alustalla.

Toinen Motorolan julkaisema puhelin oli MOTOMING with EDGE, eli vanhaan malliin on lisätty EDGE-yhteydet. Mutta siitä ei sen enempää, koska MOTOMING:iä ei täällä tulla näkemään.

Motorola yrittää löytää uusia, kuluttajia innostavia tuotteita. Saa nähdä löytyykö niitä. Useimmat analyytikot ovat ennustaneet, että vuosi 2007 tulee Motorolalle olemaan vaikea ja sen markkinaosuuden kasvu tulee loppumaan tai vähintään hidastumaan erittäin merkittävästi.

Lisätietoa Motorolan uutuuksista täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
unknow (vahvistamaton)

1

Tällä sivulla on bugi, mee tonne:
http://www.puhelinvertailu.com/index.php?p1=6230&p2=6230i
eli nokia 6230 ja sen i versiossa on näköjään prikulleen samat omisaisuuden ;).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tomi

2

Kiitos kun ilmoitit!
Oli jäänyt pieni bugi viimeisten muutosten yhteydessä. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Motorola MWC 2008:ssa

3

[...] Z6w tuo WLAN-tuen uutena juttuna jo aiemmin julkaistuun Z6-malliin verrattuna. Lisäksi toinen uusi juttu on uusi pöytätelakka, johon puhelimen voi [...]

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.