DNA:n 3G-verkko 3,6 megabittiin

Markus Lehtiniitty

Tämän hetken eniten kasvava operaattori Suomessa on DNA. Syykin on selvä, DNA:lla on halvimmat hinnat, koska se ei ole nostanut hintoja Elisan ja Soneran tavoin. DNA:n mukaan hinnankorotuksia ei ole luvassa jatkossakaan.

DNA:n liittymämäärä kasvoi viime vuoden aikana jo melkein miljoonaan. Sinäkin voit helposti siirtyä DNA:n asiakkaaksi tästä.

Tämän viikon torstaina DNA kertoi kiihdyttävänsä koko 3G-verkkonsa uuteen nopeuden aikaan: HSDPA:han, eli 3,6 megabitin maksiminopeuksiin. Käytännössä näin korkeisiin siirtonopeuksiin ei ylletä, mutta hyvissä olosuhteissa kaksi megabittiä on mahdollisuuksien rajoissa. 3,6 megabittiä ei aluksi edes tarjota tästä johtuen asiakkaille, vaan nopeusluokat tulevat olemaan 512 kilobittiä, yksi megabitti ja kaksi megabittiä. Nopeusluokkien hinnoittelua ei vielä paljastettu, sillä datapaketit tulevat myyntiin vasta keväällä. Kaksimegabittisen hinnaksi arvioitiin kuitenkin noin 50 euroa kuussa.



Aikaisemmin Suomessa Elisa on päivittänyt 3G-verkkonsa HSDPA-aikaan. Soneran päivitysaikataulusta ei ole toistaiseksi tietoa.

DNA:n asiakkaat pääsevät hyötymään HSDPA-verkosta heti hankkimalla 384 kbit/s:n datapaketin, joka maksaa alle 30 euroa kuussa. Sen avulla HSDPA-siirtonopeuksia voi käyttää huhtikuun loppuun asti, jolloin erilliset HSDPA-datapaketit tulevat saataville. HSDPA-nopeuksille tarvitset sitä tukevan puhelimen, joita ei vielä montaa ole. Löydät ne mm. sivustomme ominaisuushaulla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.