Androidin käyttöliittymästä kuvia, lopullinen versio lähestyy

Markus Lehtiniitty

Androidin käyttöliittymästä kuvia, lopullinen versio lähestyy
Ensimmäisen Googlen Android-käyttöjärjestelmällä toimivan puhelimen julkistus on aikaisempien tietojen mukaan vain muutaman viikon päässä. Ensimmäinen Android-puhelin tullee olemaan HTC Dream.

Google on nyt julkistanut sovelluskehittäjille Android-alustansa kehitystyökalupaketista version 0.9, jonka myötä Androidin käyttöliittymästä on ilmestynyt myös tuoreita kuvankaappauksia.

Uudet kuvankaappaukset paljastavat muun muassa uuden aloitusnäytön, jolla on ns. widget-ohjelmia, joita voi raahata näytöllä. Vastaavanlainen ratkaisuhan on muun muassa juuri testissämme olleessa Samsungin TouchWiz SGH-F480:ssa.

Muutenkin Androidin käyttöliittymä vaikuttaa varsin tyylikkäältä, vaikkakin värejä olisi voinut ehkä käyttää enemmänkin, esimerkiksi alla näkyvässä laskimessa.









Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.