LG tähtää ensin kolmospaikalle ja lopulta ykköseksi puhelinmarkkinoilla

Markus Lehtiniitty

LG tähtää ensin kolmospaikalle ja lopulta ykköseksi puhelinmarkkinoilla
LG tähtää nousevansa kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi vuonna 2010 ja tavoittelee markkinaosuutensa kasvattamista nykyisestä alle 10 prosentista 15 prosenttiin.

"Haluamme nousta tukevasti kolmen suurimman joukkoon 2010 ja ajan myötä saavuttaa ykköspaikan", LG:n mobiiliyksikön johtaja Scott Ahn kertoi Financial Timesin haastattelussa.

Markkinaykkösen Nokian haastamiseksi LG:n tulisi kasvattaa markkinaosuuttaan merkittävästi ja samanaikaisesti Nokian pitäisi menettää merkittävästi osuuttaan.

LG:n asemaa ovat viime aikoina parantaneet monet onnistuneet keskihintaluokan tyylimallit sekä kosketusnäyttöiset mallit. LG on myynyt jo yli seitsemän miljoonaa kosketusnäytöllä varustettua puhelinta.

LG pyrkii kasvamaan panostamalla aiempaa voimakkaammin kehittyville markkinoille ja täten myös aiempaa enemmän halvempiin puhelinmalleihin. Alkuvuoden aikana LG myi 52,1 miljoonaa puhelinta ja koko vuonna sen tarkoituksena on myydä 100 miljoonaa puhelinta.



Tutkimusyhtiö Gartnerin tuoreen arvion mukaan Nokia hallitsi toisella vuosineljänneksellä matkapuhelinmarkkinoita 39,5 prosentin osuudella. Markkinaosuutta ovat menettäneet Motorola ja Sony Ericsson. Jatkossa puhelinmarkkinoiden kasvua voivat hidastaa heikkenevä taloudellinen kehitys ja inflaatio, erityisesti polttoaineiden ja ruoan hinnan kohoaminen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.