iPhonen 2.2-päivitys tulossa ensi viikon perjantaina?

Markus Lehtiniitty

iPhonen 2.2-päivitys tulossa ensi viikon perjantaina?
Applen odotetaan julkistavan iPhone- ja iPod touch -malleille 2.2-ohjelmistoversiopäivityksen ensi viikon perjantaina eli 21. marraskuuta.

Uuteen 2.2-versioon odotettiin alun perin jo tukea Applen lupailemalle taustatoimintapalvelulle, joka mahdollistaisi esimerkiksi ilmoituksen saapuneesta pikaviestistä itse pikaviestisovelluksen ollessa suljettuna. Tätä ominaisuutta 2.2 ei kuitenkaan tulle sisältämään. Sen sijaan 2.2-versio tuo monia pieniä muutoksia, joihin kuuluvat:

-Safari-selaimen käyttöliittymän pieni uudistus, mm. uudistunut Google-haun kenttä
-Street View -ominaisuus Google Mapsissa (ei toimi Suomessa, toimii vain maailman suurkaupungeissa)
-kävelyohjeet, sijainnin jakaminen ja joukkoliikennetiedot Google Mapsissa
-Mahdollisuus ladata podcasteja suoraan iPhonella iTunesista WLAN-verkon yli
-Tekstin automaattisen korjauksen saa pois päältä
-tuki linjasisäänmenolle, joka mahdollistaa esimerkiksi mikrofonin käytön iPhonen kanssa
-pieniä uudistuksia App Storeen, kuten mahdollisuus järjestää ohjelmat esimerkiksi julkaisupäivän mukaan



Lisäksi 2.2-version julkaisun alla on esiintynyt jälleen arvailuja, milloin Apple mahdollisesti mahdollistaisi iTunesista kappaleiden ostamisen ja lataamisen 3G-verkon eikä vain WLAN-verkon yli.

2.2-version myötä saattaa iPhone Yhdysvalloissa myös saada AT&T:n modeemitoiminnon, josta kerroimme aiemmin. Modeemitoiminnon kuukausihinnaksi, jonka AT&T veloittaa, on veikkailtu 30 dollaria ja käytölle asetettavaksi kuukausittaiseksi rajaksi viittä gigatavua.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.