Nokian kosketuskäyttöliittymä ottamassa suuria harppauksia eteenpäin?

Markus Lehtiniitty

Nokian kosketuskäyttöliittymä ottamassa suuria harppauksia eteenpäin?
Nokian kosketuskäyttöliittymä saattaa jatkossa ottaa suuria harppauksia eteenpäin. Nokian pääomamarkkinapäivän presentaatio sisälsi myös sivun, joka on ohessa juttumme kuvana.

Sivun tekstien mukaan voisi olettaa Nokian kosketusratkaisujen sisältävän jatkossa tuen ns. multi-touchille, eli tuen näytön koskettamiselle useammasta kohdasta samanaikaisesti. Juuri tämä mahdollistaisi esityksen sivulla mainitut eletoiminnot (gestures). Multi-touch on Applen iPhonejen kantava ominaisuus. Esityssivu kehuu myös Nokian kosketusratkaisua markkinoiden parhaaksi.

Monet ulkomaiset, englanninkieliset mobiilisivustot (esimerkiksi Boy Genius Report ja Symbian-Freak) ovat lisäksi tehneet johtopäätöksiä, että kuvassa esiintyisi jokin tuleva Nokian kosketusnäyttölaite. Näille väitteille ei kuitenkaan ole mitään perusteita ja luultavasti aivan kuvanmukaista laitetta emme tule koskaan markkinoilla näkemään vaan kyseessä olisi vain Nokian konseptimalli.



Nokian tulevaisuudenkin kosketuskäyttöliittymä vaikuttaisi olevan vain jatkoiteraatio S60:sta, vaikkakin sitä olisi muokattu melkoisesti. Nokia on toistaiseksi julkistanut kaksi S60-kosketusnäyttölaitetta, 5800 XpressMusicin ja N97:n.

Seuraava suuri päivitys S60-alustaan on tulossa markkinoille asti vasta vuonna 2010. Aiemmin julkisuuteen vuotaneen Nokian älypuhelinroadmapin mukaan kuitenkin malli kehitysnimeltään Eitri sisältäisi tuen eletoiminnoille ja perustuisi S60-alustan 5.0.1-versiolle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.