Nokian tulevasta maemo 5 -alustasta esiversio

Markus Lehtiniitty

Nokian tulevasta maemo 5 -alustasta esiversio
Nokian Linuxiin perustuvan avoimen koodin maemo-alustan 5-version ohjelmointityökaluista on julkaistu alustakehittäjille tarkoitettu pre-alpha-esiversio. Nokia on käyttänyt maemo-alustaa kosketusnäytöllisissä Internet Tablet -laitteissaan, esimerkiksi N810 Internet Tabletissa.

Jo pitkään jatkuneiden huhujen mukaan Nokia kuitenkin aikoo jatkossa tuoda markkinoille Linuxilla varustettuja puhelimia. Mahdollisesti tulossa olevien Nokian Linux-puhelinten alusta tulisi mitä luultavimmin olemaan maemo-perustainen. Uusi maemo-versio viekin kehitystä eteenpäin tällä saralla tuodessaan mukana tuen tiedonsiirrolle puhelinverkoissa.

Uusi viitosversio maemo-alustasta tuo mukanaan paljon uusia ominaisuuksia. Näitä ovat muun muassa tuki puhelinverkon datayhteyksille sekä tuki korkeatarkkuuksisille kameroille. Uusi maemo 5 -alusta tulee toimimaan Texas Instrumentsin uuden sukupolven OMAP3-prosessorilla ja sisältää tuen myös erilliselle grafiikkakiihdyttimelle.



Pre-alpha-versio on vielä kaukana lopullisesta versiosta. Sen ei kerrota soveltuvan vielä pohjaksi sovellusten kehittämiseen ja myös käyttöliittymä perustuu vielä vanhalle pohjalle. Tulevina viikkoina tullaankin alustaan päivityksinä julkistamaan uusi käyttöliittymä ja uusi mediasovellusrajapinta. Uudistuneen käyttöliittymän myötä kosketusnäytön sormikäyttöä on helpotettu.

Maemo 5 ei ole taaksepäin yhteensopiva nykyisten Internet Tablet -laitteiden kanssa, koska se on suunniteltu OMAP3-prosessorin ja erillisen grafiikkakiihdyttimen pohjalta. Nykyisissä laitteissa käytetään vielä OMAP2-prosessoreita.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -38%

Motorola Edge 70
499 € Gigantti
499 € Power
499 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 799 €

Honor 600 Pro – hinta laskenut -36%

Honor 600 Pro
699 € DNA
1099 € Verkkokauppa.com
1099 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1099 €

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € DNA
149 € Verkkokauppa.com
149 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi Redmi Note 14 (5G) – hinta laskenut -31%

Xiaomi Redmi Note 14 (5G)
207 € Hobby Hall
299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 299 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.