Nokiasta operaattori Japanissa: Vertu Club

Markus Lehtiniitty

Nokiasta operaattori Japanissa: Vertu Club
Nokian luksuspuhelinvalmistaja Vertu on julkistanut virallisesti ryhtyvänsä matkapuhelinliittymäpalveluja Japanissa yhteistyössä NTT DoCoMo -operaattorin kanssa. Vertu kertoi asiasta tiedotteessaan (PDF-tiedosto). Olemme aiemmin kertoneet huhuja nyt julkistetusta hankkeesta.

Vertu tulee tarjoamaan puhelinliittymiä Vertu Club -nimen alla. Oman operaattorin perustaminen on avaa Vertulle oven Japanin melko suljetuille, suurten operaattorien ja japanilaisvalmistajien hallitsemille markkinoille. Vertu tulee toimimaan NTT DoCoMo:n verkossa ns. virtuaaliverkko-operaattorimallilla (MVNO).

Vertu Club -palvelun kerrotaan starttaavan vuoden 2009 toisella vuosineljänneksellä. Lisätietoja siitä tullaan Vertun tiedotteen mukaan kertomaan vielä myöhemmin.

Vertu avaa myös 19. helmikuuta 2009 Tokiossa ensimmäisen oman myymälänsä Japanissa, Ginza Flagship Storen. Myymälä tulee vastaanottamaan ennakkotilauksia puhelimille, jotka toimitetaan yhdessä Vertu Club -liittymän kanssa. Lisäksi kauppa tulee myymään SIM-lukitsemattomia versioita Vertun 3G-puhelimista Ascent Ti, Ascent Ti Ferrari ja Signature -mallistoista. Vertun Ginza Flagship Store tulee olemaan sen 19. oma myymälä.



Vertu on Nokian tytäryhtiö, joka on keskittynyt luksuspuhelinten valmistamiseen. Eri Vertu-mallien hinnat vaihtelevat muutamasta tuhannesta eurosta aina lähes sataan tuhanteen euroon asti.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.