Nokian N97 jo laajassa testissä

Markus Lehtiniitty

Nokian N97 jo laajassa testissä
Venäläinen Mobile-review.com-sivusto on jo julkaissut Nokian ensi kesänä myyntiin tulevasta N97:stä laajahkon testiartikkelin, joka sisältää myös paljon kuvia sekä itse N97:stä että sen käyttöliittymästä.

Luonnollisestikaan testissä ollut versio N97:stä ei vastaa millään tasolla lopullista myyntiversiota. Erityisesti tämä pitää paikkansa ohjelmiston osalta, sillä N97:n ohjelmisto tulee vielä kehittymään melkoisesti nykytilasta tulevan puolen vuoden aikana. Testiversiossa oli käytössä vielä muun muassa 5800 XpressMusic -kosketusnäyttöpuhelinta vastaava teema, joka ei tule jäämään lopulliseksi.

Kokonaisuutena Mobile-review'n mielipide N97:stä on positiivinen. Ulkoasu on heidän mielestään hyvä, vaikkakin kyseessä on melko kookas laite ja myös rakenne vaikuttaa melko jämäkältä. Lisäksi Mobile-review kehuu muun muassa N97:n näyttöä. Mobile-review näkee N97:n aseman kilpailijoihin verrattuna vahvana vielä puolenkin vuoden kuluttua. Tärkeänä syynä tähän on Nokian panostus monenlaisiin palveluihin, joka ensimmäistä kertaa näkyy kunnolla N97:ssä. Mobile-review'n mukaan kilpailijat, jotka eivät panosta palveluihin, alkavat jäädä jälkeen.



Mobile-review'n N97-testiin pääsee tästä.

N97 on Nokian uusi lippulaivamalli, jonka se julkisti joulukuun alussa Nokia World -tapahtumassa. Olemme aiemmin myös kommentoineet N97:n mahdollisuuksia markkinoilla. N97:n tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 3,5 tuuman kosketusnäyttö, QWERTY-täysnäppäimistö, viiden megapikselin kamera, musiikkisoitin, widget-sovellusten laaja tuki kotinäytöllä sekä tuki monille Nokian internetpalveluille.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.