Nokia tavoittelee nousua ykköseksi kosketusnäyttöpuhelimissa vuoden 2009 aikana

Markus Lehtiniitty

Nokia tavoittelee nousua ykköseksi kosketusnäyttöpuhelimissa vuoden 2009 aikana
Nokia tavoittelee nousua markkinaykköseksi kosketusnäytöllä varustettujen puhelinten markkinoilla vuoden 2009 aikana.

Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi Financial Timesin haastattelussa, että Nokian myöhäinen mukaantulo kosketusnäyttöpuhelinten markkinoille juontui Nokian halusta kehittää kosketusnäyttöteknologia sopivaksi useampiin eri puhelinmalleihin ja eri hintaluokkiin. Kallasvuon mukaan Nokia on ollut seuraajan asemassa kosketusnäyttöpuhelinten osalta: Nokia on tullut kosketusnäyttöpuhelinten markkinoille viimeisenä suurimmista puhelinvalmistajista, mutta vuoden 2009 aikana Nokia hakee "kostoa" uusien puhelintensa voimalla.

Vaikka Nokia on yhä selvä markkinajohtaja älypuhelimissa, niin sen älypuhelinten myynti laski ensimmäistä kertaa vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä. Yhtenä syynä tähän myynnin laskuun on nähty juuri kosketusnäyttöpuhelinten puuttuminen Nokian mallistosta. Nokia toi 2008 neljännen neljänneksen aikana markkinoille 5800 XpressMusic -kosketusnäyttömallin sekä julkisti ensi kesänä markkinoille saapuvan kalliimman hintaluokan kosketusnäytöllisen N97-mallin.



Kokonaisuutena vuoden 2009 puhelinmyynnin odotetaan muodostuvan pienemmäksi kuin vuoden 2008 johtuen globaalista taloudellisen tilanteen heikkenemisestä. Tämä on vasta toinen kerta puhelinmarkkinoiden historiassa, kun myynti on laskusuunnassa. Edellisen kerran matkapuhelinmarkkinat supistuivat vuonna 2001. Kallasvuon luotto Nokian mahdollisuuksiin tänä vuonna on kuitenkin luja, sillä hän uskoo suuruuden tuomien skaalaetujen, tunnetun ja pidetyn brändin, vahvan taseen sekä laajan tuotevalikoiman tuovan Nokialle merkittävää etua kilpailijoihin verrattuna. Nokia tähtääkin markkinaosuuksiensa kasvattamiseen niin koko puhelinmarkkinassa kuin myös älypuhelinten sektorilla.

Financial Timesin haastattelussa Kallasvuo kommentoi myös Nokian palveluliiketoimintoja. Kallasvuon mukaan Nokialta ei muun muassa ole odotettavissa enää suuria yritysostoksia palveluliiketoiminnassa, sillä hänen mukaansa Nokian palveluvalikoimasta ei enää puutu "suuria paloja".


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.