Palmin ensimmäisestä Nova-puhelimesta tietoja

Markus Lehtiniitty

Palmin ensimmäisestä Nova-puhelimesta tietoja
Palm julkistanee täysin uuden Nova-käyttöjärjestelmänsä ohella myös ensimmäisen sitä käyttävän puhelimensa CES-messuilla, jotka alkavat torstaina 8. tammikuuta Yhdysvaltain Las Vegasissa.

CrunchGear-sivusto kertoo luotettavaan lähteeseen viitaten Palmin uudessa puhelimessa olevan kosketusnäytön ohella esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö. Monista muista esiin liukuvalla näppäimistöllä varustetuista puhelimista poiketen näppäimistö ei tulisi esiin puhelimen sivusta vaan sen pohjasta. Palmin uutuusmallin valmistajan arvaillaan olevan HTC.

Lisäksi CrunchGearin mukaan uutta Nova-käyttöjärjestelmää on kehuttu hämmästyttäväksi. Sen kerrotaan sisältävän myös Applen App Storea vastaavan ohjelmistokaupan, jonka lisäksi alustasta löytyy tutut mediantoisto-ominaisuudet sekä Palmille tyypillisesti vahvat ajanhallintaominaisuudet.



Nova-käyttöjärjestelmä ja uudet puhelimet ovat äärimmäisen tärkeitä Palmille. Jolleivat uudet tuotteet menesty markkinoilla Palmin toiveiden mukaisesti, saattaa Palm ajautua täysin ulos markkinoilta. Viime aikoina Palmilla ei ole mennyt hyvin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.