Apple petti iPhone-odotukset

9
Markus Lehtiniitty

Apple petti iPhone-odotukset
Apple piti tänään viimeistä kertaa Macworld-messuilla keynote-esityksen. Esitykseen oli ladattu vaihtelevia odotuksia ja myös jotakin uutta iPhonen osalta Applelta odotettiin. Applen tämänpäiväinen esitys keskittyi kuitenkin lähinnä uusiin Mac-ohjelmistoihin (iLife, iWork) sekä kannettavapäivitykseen. iPhonen osalta Macworld muodostuikin pettymykseksi verrattuna eilen kertomiimme ennakkohuhuihin.

Apple kertoi vain kaksi melko pientä iPhoneen liittyvää uutista. Merkittävämpi Applen kahdesta tämän päivän iPhone-ilmoituksesta oli iPhonen iTunes-musiikkikaupan laajentuminen käytettäväksi WLAN-verkon (Wi-Fi) ohella myös puhelinverkon, eli joko 2G- tai 3G-yhteyden, yli. Mobiilissa iTunes-musiikkikaupassa on entiseen tapaan sama valikoima kuin normaalissa iTunes Storessakin ja kappaleet myös maksavat saman verran sekä ovat laadultaan samanlaisia kuin perinteisessä iTunes-kaupassa.



Samassa yhteydessä iTunesin iPhone-version uudistuksen kanssa Apple kertoi myös koko iTunesin tarjonnan olevan jatkossa DRM-rajoituksista vapaata sekä hinnoittelumallin muuttuvan. Tästä lisää AfterDawnin puolella.

Toinen puhelimiin liittyvä uutinen oli Keynote Remote -iPhone-sovellus, jonka Apple tuo markkinoille App Storen kautta uuden Keynote-esitysohjelmansa rinnalle. Keynote Remote toimii nimensä mukaisesti Keynote-ohjelman kaukosäätimenä, jonka avulla käyttäjä voi iPhonellaan (tai iPod touchillaan) kauko-ohjata Keynote-ohjelmassa pyörivää esitystään langattomasti. Keynote Remote on yhteydessä tietokoneeseen WLAN-yhteyden kautta. Keynote Remote ei toistaiseksi ole saatavilla Suomen App Storessa. Yhdysvalloissa ohjelmalla on hintaa 0,99 dollaria.

Apple järjestänee kevään tai alkukesän aikana oman Special Event -tapahtumansa, jossa yhtiö kertoo enemmän iPhoneen liittyviä uusia asioita.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (9)

Anonyymi käyttäjä
Jfgg

1

Olisin odottanu applelta vähäsen enemmä uutuuksia puhelimeen. Tämä oli kyllä iso pettymys :(

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
just (vahvistamaton)

2

Noh eipä tuosta iPhonesta kyllä monikaan odottanut paljoa asiaa kun tiedettiin että nuo huhupuheet ovat aika perättömiä vielä tässä vaiheessa ja Jobs ei itse pitänyt esitystä

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Petri (vahvistamaton)

3

No mutta. Puhelin on jo nyt käyttökelpoinen. Kuinka paljon tässä on sitä, että meidät on opetettu odottamaan aina jotain mullistavaa kerran sen tehneeltä .. Käsi pystyyn, kuka oikeasti tarvii jotain muutoksia Iphoneen siinä määrin että sen olisi tultava siihen NYT, tai muuten puhelin menee vaihtoon .. ?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

4

Apple on ottanut uuden linjan jolla yrittää pitää myyntiä korkealla.
Hypetetään montaa eri tuotetta pitkän aikaa ja tuodaan yksi uusi tuote. Apple fanit ostaa sitä kun ei ole muutakaan uutta omenaa ole saatavilla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oka (vahvistamaton)

5

olisi tuon iPhonen tuonut kuka tahansa ensin markkinoille olisin sen ostanut silti, en siksi että se on applen, en eded omista mitään muuta laitetta applelta. Tiedän vain sen että iPhone on mahtava, Apple on hoitanut osansa todella hyvin päivityksien yms uudistuksien ja parantelun kannalta (puhumattakaan jailbreakkauksesta).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ProjectX (vahvistamaton)

6

Push notificationeja odotan iphoneen. Eli että esim pikaviestimet voivat lähettää viestejä suoraan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jussi (vahvistamaton)

8

Reaaliaikaiset seurantalähetykset, joista kai oli puhe, eivät ole mitenkään kytköksissä Appleen. Raivostuneita Applefanejakaan ei ole kyllä juuri näkynyt, mutta sitten itse asiaan.

Poikaneron kannattaisi ehkä muuttaa nimeään, ainakaan käsityskyky ei kauhean nerokkaalta vaikuta.

Mitä julkistettiin: 80% kaupan valikoimasta on DRM vapaata ja parempilaatuista tänään, loput jokusen kuukauden kuluttua.

Mitä boy genius testasi: Voiko DRM suojattua iTunesista ostattua biisiä muuttaa mp3:ksi. Ei tietenkään voi.

Tuossa on "pienehkö" ero. Jo ostetut kappaleet eivät tietenkään maagisesti muutu erilaiseksi kuin mitä ne ovat, muutokseen toki tarjotaan mahdollisuus, joka maksaa jokusen kymmenen senttiä per kappale.

DRM-vapaat iTunesista ostetut kappaleet muuttuvat MP3:ksi ihan mukisematta, kuten ovat tehneet jo pari vuotta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.