Kopiovalmistajat ylittivät itsensä: iPhone Air

Markus Lehtiniitty

Kopiovalmistajat ylittivät itsensä: iPhone Air
Kiinalaiset kopiovalmistajat ovat nykypäivänä melkoinen riesa kaikille tunnetuille, suurille puhelinvalmistajille. Aiemmin olemme kertoneet esimerkiksi kiinalaisten kopioineen nopeasti Nokian 5800 XpressMusicin, ulkoisesti täydellisestä iPhone-kopiosta, iPhone nano -kopioista sekä Applen iPhone 3G:tä mallinimellään seuraavasta iFone 3G:stä, joka ei oikeasti tue 3G-yhteyksiä.

Nyt jokin kiinalainen kopiovalmistaja on kuitenkin kehitellyt ja tuonut markkinoille iPhone Airin, joka esiintyy tämän juttumme kuvissa.

iPhone Air on siis simpukkapuhelin, jonka kannessa on suuri Applen logo ja iPhone Air -teksti. Mitään muuta yhteyttä tällä puhelimella ei Appleen ole eikä Apple tule koskaan tuomaan markkinoille millään tavalla iPhone Airia vastaavaa puhelinta. Puhelimen kannet lupaavat odottaa myös sisäpuolelta erikoisuuksia, mutta niiden sijaan sisäpuoli näyttää aivan tavalliselta simpukkapuhelimelta.



Tämän kiinalaisen iPhone Airin ominaisuuksiin kuuluvat kamera, FM-radio, Bluetooth sekä tuki kahdelle SIM-kortille. Lisäksi Airin kannesta löytyvä Applen logo loistaa joidenkin Applen menneiden kannettavien mallin mukaan.

Kiinalaisen iPhone Airin hinnasta tai saatavuudesta ei ole tietoa. Luultavasti sen kuitenkin voi löytää myynnistä jostain kiinalaisesta torikojusta - ja edullisesti.







Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.