Huawein Android-puhelimesta on jo aiemmin liikkunut epävirallisia tietoja, mutta nyt näille tiedoille on saatu vahvistus. Toistaiseksi Huawein tulevan Android-puhelimen ominaisuuksista ei kuitenkaan tiedetä vielä mitään - kuten ei myöskään tulevan puhelimen tarkasta markkinoilletuloaikataulusta tai hinnasta.
Ensimmäisen Android-puhelimensa ohella Huawei kertoo julkistavansa MWC-tapahtumassa myös maailman ensimmäisen yksittäiseen piiriin perustuvan 3G-puhelimen, ensimmäisen mokkulan HSPA+-yhteyksillä sekä maailman pienimmän langattoman modeemin.
Huawei on tunnettu monien eurooppalaisoperaattoreidenkin laitetoimittajana. Aiemmin yhtiö ei ole valmistanut älypuhelimia, joiden markkinoille se nyt Android-alustan myötä astuu.
Googlen Android-puhelimia on tulossa tulevaisuudessa markkinoille Huawein ohella myös muun muassa Samsungilta, Motorolalta sekä Sony Ericssonilta.

Kommentoi artikkelia