Nokian tulevasta E75:stä lisää kuvia, julkistus ensi kuussa?

Markus Lehtiniitty

Nokian tulevasta E75:stä lisää kuvia, julkistus ensi kuussa?
Nokian tulevasta E-sarjan E75-puhelimesta on vuotanut lisää kuvia julkisuuteen. DailyMobile.se:n julkisuuteen tuomat uudet kuvat ovat aiempaa korkeatasoisempia. Uusissa kuvissa E75 myös näyttää huomattavasti aiempaa paremmalta sekä viimeistellymmältä.

E75:ssä on perinteisen puhelinnäppäimistön ohella myös esiin liukuva QWERTY-täysnäppäimistö (kuvissa tosin esiintyy QWERTZ-näppäimistöasettelu). Kuorissa on käytetty hillitysti metalleja, ja muun muassa E75:n takakuori on metallinen.

E75:n näytön koko on 2,4 tuumaa, kameran tarkkuus 3,2 megapikseliä ja lisäksi E75 tukee monipuolisesti erilaisia yhteyksiä: kyseessä on 3G-puhelin HSDPA-tuella sekä Bluetooth- ja WLAN-yhteyksillä. E75 käyttää Symbian-käyttöjärjestelmää ja S60 3rd Edition Feature Pack 2 -käyttöliittymää. Luultavasti E75:n ominaisuuksiin tulee kuulumaan ainakin myös GPS-paikannus.

Mitä todennäköisimmin Nokia tulee julkistamaan E75:n helmikuun 16. päivä Mobile World Congress -tapahtumassa. E75:n lisäksi julkisuuteen on vuotanut myös rakenteeltaan E75:ää täysin vastaava 5730 XpressMusic. Myös sen julkaiseminen saattaa olla ohjelmassa MWC:ssä ensi kuussa.





DailyMobile.se:n artikkelista löytyy paljon lisää kuvia tässä jutussamme esillä olevien lisäksi!


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Edge 70 – hinta laskenut -35%

Motorola Edge 50 Ultra – hinta laskenut -34%

Motorola Edge 50 Ultra
661 € Hobby Hall
799 € Proshop
999 € Power

Alin hinta viikko sitten: 999 €

OnePlus Nord CE5 – hinta laskenut -29%

OnePlus Nord CE5
199 € Power
239 € Proshop
249 € Power

Alin hinta viikko sitten: 279 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G) – hinta laskenut -26%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro (5G)
294 € Hobby Hall
399 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.