Ohjelmistokauppa Windows Mobile -laitteisiin myöhemmin tänä vuonna

Markus Lehtiniitty

Ohjelmistokauppa Windows Mobile -laitteisiin myöhemmin tänä vuonna
Microsoft on tuomassa oman mobiiliohjelmistokauppansa, Windows Marketplace for Mobilen yhdessä uuden Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmäversion kanssa markkinoille syksyllä.

Vanhempiin, Windows Mobilen 6.0 ja 6.1 -versioilla varustettuihin laitteisiin kauppa on tulossa myös vielä tämän vuoden aikana. Aiemman tiedon mukaan uuden sovelluskaupan piti olla tulossa vain tulevalle Windows Mobile 6.5:lle, mutta Microsoft on tehnyt muutoksen tämän asian suhteen. Uusi ohjelmistokauppaa pääseekin aloittamaan huomattavan laajalla laitekannalla ja -tuella.

Verrattuna muiden puhelinvalmistajien ja alustojen sovelluskauppoihin, aikoo Microsoft panostaa kaupassaan erityisesti myös yritys- ja hyötysovelluksiin erillisellä Business Center -osiolla.

Microsoft alkaa hyväksymään uusia sovelluksia kauppaansa 27. heinäkuuta aluksi 29 maassa, mukaan lukien Suomi. Microsoft kertoi asiasta Yhdysvaltain New Orleansissa Worldwide Partner Conference -tapahtumassa, jossa Microsoftilta odotetaan loppuviikon aikana vielä lisäuutisia koskien myös ohjelmistokauppaa. Hyväksymisten aloittamisen lisäksi Microsoft tuo myös samalla kilpailun kiihdyttämään ohjelmien lähettämistä. Microsoft ottaa maksullisten sovellusten myyntihinnasta 30 prosenttia itselleen.



Aiemmin tänään kerroimme Applen vastaavan iPhone- ja iPod touch -laitteille tarkoitetun ohjelmistokaupan ylittäneen jo 1,5 miljardin latauksen rajan. Applen kauppa on ollut pystyssä jo vuoden. Microsoftin ohella myös kaikki muut merkittävimmät puhelinvalmistajat sekä käyttöjärjestelmän tarjoajat ovat joutuneet seuraamaan Applen esimerkkiä sovellusten jakelun saralla.

Lisätietoa kehittäjille uudesta kaupasta löytyy täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.