Sony ja Ericsson jakoivat yhteisyrityksensä johtopaikat uudelleen

Markus Lehtiniitty

Sony ja Ericsson jakoivat yhteisyrityksensä johtopaikat uudelleen
Maailman viidenneksi suurin puhelinvalmistaja Sony Ericsson tiedotti tänään johtajavaihdoksista. Sonyn hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Howard Stringer korvaa Ericssonin jättävän Carl-Henric Svanbergin hallituksen puheenjohtajana ja Bert Nordberg eläkkeelle siirtyvän Dick Komiyaman Sony Ericssonin toimitusjohtajana.

Kun aiemmin Sony Ericssonilla oli Sony-taustan omaava toimitusjohtaja ja Ericsson piti hallussaan hallituksen puheenjohtajan valtikkaa, kääntyvät roolit nyt ilmoitettujen johtajavaihdosten myötä toisin päin. Sony ja Ericsson omistavat Sony Ericsson Mobile Communications -yhtiön puoliksi.

Tuleva toimitusjohtaja Bert Nordberg aloittaa Sony Ericssonilla syyskuun alussa ja toimitusjohtajaksi hän nousee 15. lokakuuta. Nykyinen toimitusjohtaja Dick Komiyama jää yhtiöstä eläkkeelle vuoden lopussa. Samaan aikaan toimitusjohtajavaihdoksen kanssa vaihtuu myös Sony Ericssonin hallituksen puheenjohtaja Svanbergistä Stringeriin.



Nordberg siirtyy puhelinvalmistajan johtajaksi sen toisen omistajan, verkkolaitevalmistaja Ericssonin, palveluksesta. Nordberg on viimeksi toiminut Ericssonin Piilaakson johtajana. "Olen erittäin tyytyväinen päästessäni liittymään Sony Ericssonin joukkoihin. Uskon, että kokemukseni Piilaaksossa tulee olemaan erittäin relevanttia jatkossa Sony Ericssonin liiketoiminnan kannalta avoimen koodin alustojen, sovellusten ja sisältöjen merkityksen kasvaessa puhelinalalla", kommentoi tuleva toimitusjohtaja Bert Nordberg.

Lisätietoa Sony Ericssonin johtajavaihdoksista löytyy yhtiön tiedotteesta.

Sony Ericssonin asema puhelinmarkkinoilla on heikentynyt merkittävästi viime aikoina. Vuoden 2009 toisella neljänneksellä yhtiö sai kaupaksi vain 13,8 miljoonaa puhelinta, jossa oli laskua 47 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Yhtiön osuus puhelinmarkkinoista on pudonnut kahdeksan prosentin hujakoilta tuoreimpien tietojen viiteen prosenttiin.

Perimmäisenä syynä Sony Ericssonin ongelmiin on ollut sen tylsä ja vanhentumaan päässyt puhelinmallisto. Mallistosta ei ole löytynyt esimerkiksi tarpeeksi viime aikoina suosiotaan vauhdikkaasti kasvattaneita älypuhelimia. Tällä hetkellä Sony Ericssonin ainoa markkinoilla oleva älypuhelin on XPERIA X1. Tulossa markkinoille on Symbian-pohjainen Satio ja lisäksi Sony Ericssonilta odotetaan Microsoftin Windows Mobilea käyttävän XPERIA X2:n ja Googlen Androidia käyttävän XPERIA X3:n julkistuksia lähiaikoina.


On mielenkiintoista nähdä, miten Sony Ericsson tulee menestymään jatkossa. Valittu kolmen eri käyttöjärjestelmän strategia älypuhelimissa on yhtiön verrattain pieneen kokoon nähden melko erikoinen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.