Palm Pre tulee nyt Eurooppaan

Matti Robinson

Palm Pre tulee nyt Eurooppaan
Palm tuo suosikkipuhelin Pren ensimmäistä kertaa myös Eurooppaan. Puhelin tulee saataville Briteissä O2-operaattorin kautta ensi kuun 16. päivästä alkaen. Pretä myydään paitsi operaattorin liikkeissä ja online-kaupassa, niin myös operaattorin kumppaneiden liikkeissä, joihin lukeutuvat muun muassa Carphone Warehouse ja Phones4U.

Palm Pren saa operaattorilta ilmaiseksi, mikäli allekirjoittaa 24 kuukauden kytkysopimuksen tai vähintään 44 puntaa (n. 48 euroa) maksavan 18 kuukauden sopimuksen. Lisäksi myyntiin tulee langattoman latauksen mahdollistava Touchstone, jolla on hintaa noin 44 puntaa (n. 48 euroa).

Palmin henkiinherättäjä Pre on koskestusnäytöllä ja yrityksen kehittämällä Linux-pohjaisella WebOS-käyttöjärjestelmällä varustettu älypuhelin. Se on nähty Yhdysvalloissa erityisesti vastaiskuna trendikkäälle iPhonelle. Puhelin on tällä hetkellä myynnissä vain Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Oletettavasti O2-operaattorin emoyhtiö Telefónica tuo Palm Pren myyntiin myös muualla Euroopassa. Telefónicalla on toimintaa Iso-Britannian lisäksi myös muun muassa Espanjassa, Saksassa, Irlannissa ja Hollannissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
99 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G) – hinta laskenut -33%

Xiaomi Redmi Note 14 Pro+ (5G)
319 € Hobby Hall
449 € Proshop
475 € Hobby Hall

Alin hinta viikko sitten: 475 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.