Microsoftin ihme: onnistui pelastamaan lähes kaikki Sidekick-käyttäjien tiedot

5
Markus Lehtiniitty

Microsoftin ihme: onnistui pelastamaan lähes kaikki Sidekick-käyttäjien tiedot
Microsoftin ja Dangerin seikkailu Yhdysvaltain T-Mobile-operaattorin Sidekick-laitteiden kanssa on saanut onnellisen lopun: suurin osa kadoksissa olleista käyttäjien tallentamista tiedoista saataneen palautettua.

Alun perin Microsoftin omistama Danger kertoi luultavasti käytännössä kaikkien tietojen olevan menetettyjä pysyvästi. Tämän jälkeen esiin nousi kuitenkin pientä toivoa ja nyt tuoreimman tiedon mukaan "useimmat ellei kaikkikin" tiedot on saatu palautettua. Microsoftin mukaan järjestelmä rakennettiin uudelleen pala palalta ja tietoa palautettiin uudelleenrakennustyön edetessä.

T-Mobilen Sidekick-laitteet eivät tallenna käyttäjien tietoja pysyvästi itse puhelimen paikalliseen muistiin, vaan Microsoftin Dangerin hallinnoimaan verkkopalveluun. Parisen viikkoa sitten sattui jotain odottamatonta, kun tallennusjärjestelmän ohjelmistopäivitys meni mönkään ja mikä pahinta, varmuuskopioita ei ollut tai ne hävisivät samassa rytäkässä - ja käyttäjien tiedot katosivat. Esiin on nostettu myös salaliitto- ja sabotaasiteorioita, mutta ne eivät ilmeisestikään lopulta pidä paikkaansa.



T-Mobile ehti jo kertoa tarjoavansa kaikille käyttäjille, joiden tietoja jäisi kadoksiin, 100 dollarin T-Mobile-lahjakortin. Nyt näyttää siltä, että useimpien käyttäjien tiedot saadaan palautettua - kaikille Sidekick-käyttäjille T-Mobile kuitenkin jo tarjosi ilmaisen kuukauden datapaketista.

T-Mobilen ja Microsoftin kokema katastrofi on nähty yhtenä merkittävimmistä muistutuksista uuden ajan verkon pilvipalveluihin liittyvistä vaaroista ja ongelmista.

Microsoftin mukaan se on nyt tehnyt muutoksia, joilla tähdätään Sidekick-palvelun yleisen toiminnan parantamiseen. Lisäksi tietojen varmistusprosessia on parannettu, jotta enää jatkossa ei vastaavanlaisia tietojen katoamisia voisi sattua. Varsinaista tietojen katoamista edelsi Sidekick-palvelun käytöstä poissaolo, jonka myös on kerrottu tulleen Microsoftille kalliiksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Realme 11 (5G) – hinta laskenut -11%

Realme 11 (5G)
280 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 314 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
keke (vahvistamaton)

1

Minulta on mennyt ihan ohi koko side kick. Mikä se on ja milloin se on julkistettu?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
a3hr (vahvistamaton)

2

@1
Et tainnut lukea koko uutista?

Auttaisi sinua myös varmaankin se tieto, että Amerikoissa ei pahemmin myydä enää puhelimia ilman liittymiä. Lähestulkoon kaikki myydään kytkyllä ja jos jokin puhelin menee toiselle operaattorille, niin ei auta kuin vaihtaa operaattoria mikäli edes kyseisellä operaattorilla on verkkoa siellä missä kyseinen henkilö asuu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke (vahvistamaton)

3

@2
Luin kyllä uutisen. Siinä puhutaan laitteesta jonka tiedot tallennetaan serverille. Mistä tiedoista on kyse? Onko se puhelin, päätelaite, tietokone vai mitä häh? Voiko sillä soittaa tai tekstata? Nyt vain yht'äkkiä ruvennut pukkaamaan uutisia tuosta vehkeestä ilman mitään selvitystä mikä se on ja milloin laite on tullut.

Voi myös olla että olen jotain missannut.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

4

> Nyt vain yht'äkkiä ruvennut pukkaamaan uutisia tuosta vehkeestä
> ilman mitään selvitystä mikä se on ja milloin laite on tullut.

Kyse lähinnä T-Mobilen myymästä (Jenkkeissä) "puhelimesta", ensimmäinen versio tuli vuosia sitten (2000 luvun alkupuolella), julkisuutta saanut Suomessa mm. Paris Hiltonin + hänen kaveroiden käsissä ja tietovuodoista. Kuva (joka nyt oikeinpäin) kertoo aikapaljon muodosta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oooo (vahvistamaton)

5

katos niitton muitakin puhelinvalmistajia kun nokia ja kumppanit.lol vaikkka täälläkin annetaan ymmärtää ettei päteviä kilpailijoita löytyisi = bs

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.