Sony Ericssonilta päivitykset myös Ainolle ja Yarille

Markus Lehtiniitty

Sony Ericssonilta päivitykset myös Ainolle ja Yarille
Sony Ericsson tuo ohjelmistopäivitykset myös tuoreille Aino- ja Yari-malleilleen. Viime viikonloppuna kerroimme päivityksen saapumisesta yhtiön Satio-lippulaivamallille, joka oli aiemmin vedetty ongelmien vuoksi pois myynnistä ainakin Isossa-Britanniassa.

Myös Ainon ongelmista on uutisoitu, mutta ne eivät kuitenkaan lopulta olleet niin vakavia kuin aluksi kerrottiin. Satio, Aino ja Yari ovat Sony Ericssonin tuore uutuuskolmikko, joka saapui markkinoille vasta aivan hiljattain.



Satiolle jo tuodun päivityksen ohella myös Ainolle on nyt tuotu ohjelmistopäivitys, ja samalla Sony Ericsson on kertonut blogissaan myös Yarille tarkoitetun päivityksen olevan tulossa aivan lähiaikoina.

Ainon päivityksen uudistuksiksi Sony Ericsson kertoo alentuneen akunkulutuksen sekä parannukset GPS-, WLAN- ja Bluetooth-yhteyksiin. Lisäksi mukana seuraa lisäksi uusi Loco Roco -peli. Yarin päivitys tulee Sony Ericssonin mukaan niin ikään laskemaan akunkulutusta sekä tuomaan parannuksia GPS:n ja Bluetoothin toimintaan. Lisäksi Yarille tuodaan päivityksen yhteydessä myös kaksi uutta peliä, Snowboard Rush ja Hamster Hustle, sekä parannettu pelikauppa.

Sony Ericssonin puhelinten päivittämisestä lisätietoa löytyy osoitteesta sonyericsson.com/update/.

Sony Ericsson ei ole aiemmin tuonut päivityksiä puhelimilleen, varsinkaan näin näyttävästi ja julkisesti, mutta on muuttanut kurssiaan uusimpien mallien suhteen. Ohjelmistopäivityksistä on tullut puhelinten jatkuvasti monimutkaistuessa yhä yleisempi tapa paikata markkinoille saapuneiden laitteiden keskeneräisyyttä ja ongelmia. Samalla niissä myös tuodaan aina välillä uusia ominaisuuksiakin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Power
99 € Telia

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Gigantti
949 € Power
949 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Motorola Moto G17 – hinta laskenut -28%

Motorola Moto G86 Power – hinta laskenut -26%

Motorola Moto G86 Power
239 € Telia
310 € Hobby Hall
314 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 323 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.